Tällä viikolla ei ole ollut kuin tiistai, kun ei ole satanut vettä. Se päivä sattui olemaan juuri etätyöpäivä eikä tarvinnut pyöräillä, joten tällä viikolla on saanut kuivailla kamppeita pihasaunassa harva se päivä, kun muuten on tullut oltua pyörällä toimistolla. Muutenkin on siirrytty syysaikaa, niin kalenterin puolesta, kuin sen puolesta että perjantaina tuli ensimmäistä kertaa kesän jälkeen vähän lämmitettyä takkaa. Perjantaina tuli myös laitettua ensimmäistä kertaa pyörään valot ja heijastinliivi päälle, kun oli niin synkkää ja pimeän oloista.
Maanantai taisi olla se pahin sadepäivä, ainakin millien osalta. Aamulla oli vielä kuivaa, mutta töistä kotiin päin polkiessa tuli sitten ihan taivaan täydeltä. Lisäjännitystä toi eturengas, joska oli aamulla tyhjä ja pelkällä lisäilmalla lähdin liikenteeseen. Iltapäivällä rengas oli taas tyhjä ja vaihdoin sen varmuuden vuoksi työpaikan katoksessa, kun ei viitsinyt ottaa sitä riskiä, että saman joutuisi tekemään vesisateessa. Rengas vaihtui kyllä ihan ok, mutta vähän löysäksi se jäi ja pompottamaan, mutta kesti kuitenkin kotiin asti. Illalla tein vielä tunnin kotisalitreenin. Salitreenissä huomasin, että vatsalihas oli alhaalta oikealta oudon kipeä. Kipu on jatkunut koko viikon. Toivottavasti ei ole mitään repeämää.
Tiistaina siis kotikonttoripäivä. Aamupäivällä kävin juoksemassa 10,55 kilometrin (eli neljännesmaratonin) VK1-treenin 4:11 min/km vauhdilla ja 143 bpm:n keskisykkeellä. Ihan hyvin kulki ja oli jopa melko rentoa menoa. Kenkänä oli Boston. Illalla oli jälleen puolentoista tunnin hieronta, jossa kaiveltiin vähän enemmän jalkojen lihaksia.
Keskiviikkona selvisi kuivana töihin. Myös aamulenkistä selvisin pääosin kuivana, vaikka parilla viimeisellä kilsalla alkoikin hieman tihuttamaan. Juoksulenkki kulki jälleen Valmetilta arboretumin ja Koskikeskuksen kautta Tampellaan ja sieltä melko samaa reittiä takaisin. Matkaa kertyi 12,5 kilometriä ja keskivauhti oli 4:41 min/km ja syke 127 bpm. Kevyen lenkin yritin tehdä ja melko hyvin siinä onnistuinkin. Kotiin sai sitten polkea vesisateessa.
Torstai oli keskiviikon kaltainen päivä. Aamulla tosin oli jo märkää vaikkei ihan satanutkaan. Juoksulenkki suuntautui tällä kertaa Pereen päin ja sieltä Loukonlahden kautta Killoon ja Toivioon. Matkaa kertyi 13,4 kilometriä ja vauhti oli 4:44 min/km keskisykkeen ollessa tälläkin kertaa 127 bpm. Ihan ok kulki. Kotiin päin pyöräilyssä tulikin sitten taas ihan kunnolla vettä. Lämmin sentään oli, kun mittari näytti aamulla ja illalla 18 astetta, joten ilman irtolahkeita pärjäsi hyvin, vaikka kunnolla kastuikin. Sauna lämpeni tänäkin iltana, jotta pyöräkamppeet saatiin kuivaksi.
Perjantai poikkesi edellisistä päivistä siten, että nyt satoi aamulla mutta illalla ei. Kotona tein illalla vielä kolmen vartin kotisalitreenin. Salitreeni oli vähän karsittu versio, kun vatsalihas oli edelleen vähän kipeä.
Lauantaiaamusta pääsin juoksulenkille kuivassa ja aurinkoisessakin säässä. Juoksin Nokian paloaseman lenkin ja paluun tein Kolmenkulman uuden tien kautta (oli vielä suljettu, mutta ohittelin vähän esteitä). Matkaa kertyi 13,4 kilometriä ja aikaa kului vähän päälle tunti, joten keskari oli 4:34 min/km ja keskisyke 131 bpm. Selkä oli taas vaihteeksi vähän jumissa ja kipuili ja tästä syystä menokaan ei ollut kovin rentoa ja tuoretta.
Sunnuntaiaamuna piti taas kytätä sadetutkaa, ja sillä perusteella lähdin aamulla heti koiralenkin jälkeen juoksemaan viikon pitkistä. Sää oli mitä parahin juoksulenkille, vaikka sateenuhkaa olikin. Pelko oli kuitenkin turha, sillä sää muuttui matkan edetessä paremminkin aurinkoisempaan suuntaan kuin sateisempaan. Olin lähtenyt matkaan ilman juomareppua, kun ajattelin, ettei kuitenkaan pitkää lenkkiä pääse kun alkaa satamaan. Tuli sitten juostua 30 kilsaa / 2:35 ilman juomista. Juoksu oli rennon tuntuista ja melko pitkään kevyttäkin. Ainoat ongelmat olivat alun selkäjumi ja loppumatkasta alkoi uudet sukat hiertämään rakkoja. Keskisyke oli mukava 120 bpm vauhtiin (5:07 min/km) nähden. Kotona oli karvakorvien määrä kasvanut yhdellä, kun Papu-gordoni oli tullut päivähoitoon ja antamaan vähän vilskettä ulkohommiin.
Pikkuisen syksyn tuntua alkaa olemaan jo säässä. Toki lämpöä vielä riittää ja aurinkokin on paistellut, mutta fiilis alkaa hakemaan jo syksyä. Ja ensi viikollahan se syksy virallisesti alkaa. Sen verran hyviä kelejä kuitenkin on ollut, että pari pidempää pyörälenkkiä on päässyt tekemään, mutta sadetutkaa on saanut kyllä vähän vahdata. Onneksi on kuitenkin menty kuivemmissa keleissä kuin mitä on ennusteltu. Lauantain ja sunnuntain välinen yökin muuttui poutaiseksi ja silloin pääsin testaamaan uutta riippumattoani. Se on ENO:n JungleNest, jossa on integroituna ötökkäverkko. Maton alle virittelin ENO:n Ember UnderQuiltin, joten kylmä ei päässyt tulemaan alhaalta päin. Peittona oli vanha untuvamakuupussi avattuna. Tarppia kun en ole vielä hommannut, niin virittelin maton pihasaunan tolppiin siten että pystyin makaamaan katoksen alla, jos vaikka kuitenkin yöllä alkaisi satamaan. Yöllä ei sadetta tullut, mutta aamutuimaan alkoi vähän satelemaan, joten maton sijoituspaikka oli ihan hyvä. Yöllä tarkeni ihan hyvin. Makuuasennon löytämisessä oli vähän tekemistä, mutta yllättävänkin hyvin sain kuitenkin nukuttua. Tosin tarvitsin korvatulpat, kun illalla oli käynnissä venetsialaiset ja paikalliset taajamamökkiläiset juhlistivat sitä paukuttelemalla.
Treeniviikko oli melko kevyt, sillä jalka oli vielä melko väsynyt lauantain puolimarasta. Selkäkin vähän taas jumpitteli, mutta eipä se juuri menemistä haitannut. Isompia tehoja ei tullut treeneissä otettua, paremminkin määrää, mutta ei sitäkään ihan hirveästi.
Maanantaina kävin pyörällä toimistolla. Lämmöissä ei päästy ihan viitentoista asteeseen ja iltapäivällä kotiin ajaessa tuli vähän tihkusadettakin.
Tiistain olin kotikonttorilla. Aamupäivällä kävin testaamassa suht kevyellä 11 kilometrin lenkillä uusia Nimbus-lenkkareitani. Melko muhkeiksi ovat uudet Nimbukset muuttuneet. Aikaa lenkkiin kului 50 minuuttia, eli kyllä noillakin tossuilla näemmä pääsee, kun keskari oli 4:34 min/km, keskisykkeen ollessa 128 bpm. Illalla vielä tunnin kotisalitreeni.
Keskiviikkona olin myös kotikonttorilla. Päivä oli treenien osalta täyslepopäivä. Pari koiralenkkiä ja MM-kisojen katselua.
Torstaina kävin jälleen pyörällä toimistolla. Kotiin päin tulin Tahmelan ja Tohlopin kautta. Aamupäivällä kävin juoksemassa Valmetilta Tampellan lenkin, josta tuli tällä kertaa 13,5 kilometriä ja aikaa kului vähän toista tuntia. Vähän rauhallisemmin yritin mennä ja vauhdeissa se näkyikin, mutta eipä juuri sykkeissä. Sää oli mukavan tyyni ja lämmöiltäänkin sopiva, vaikka alkuun epäilin, että lyhyillä voisi tulla kylmä.
Myös perjantaina menin pyörällä töihin. Tällä kertaa maantiepyörällä. Aamulla oli tosi tömäkkä sumu ja kypärästä valui vain vesi, kun kosteus tiivistyi siihen. Illalla poljin Jasperintien, Säijän, Nokian ja Takalauttalan kautta kotiin. Matkaa kertyi vähän päälle 70 kilometriä ja aikaa kului 2:20, eli keskari nousi juuri ja juuri 30 km/h paremmalle puolelle. Sää oli vallan mainio, sillä tuulta ei juurikaan ollut ja lämpökin sopiva 19 astetta. Keskitehot olivat 186W, joten ihan mukavasti sain tehoja.
Lauantai näytti myös mukavan poutaiselta ja jopa aurinkokin paisteli. Eli oli hyvä pyöräilykeli. Tosin kaakkoistuulta oli jonkin verran ja se vähän hidasti menoa tietyillä pätkillä. Poljin Nokian kautta Tottijärvelle Turuntien reunaa pitkin. Tottijärveltä Narvaan ja sieltä Koskenkylän kautta Viialaan, Lempäälään ja Sionkylän kautta takaisin kotiin. Matkaa kertyi 102 kilometriä ja aikaa kului vähän vajaat 2:20. Keskari oli 31,1 km/h ja tehot 187W. Alkaa varmaan olemaan viimeisiä pitkiä viikonloppupyöräilyjä – mutta toivottavasti ei.
Sunnuntaina näytti sääennuste sellaista, että koko päivän sataisi. Sade kuitenkin lakkasi jo aamu-ysin aikoihin ja heti koiralenkin jälkeen lähdin juoksemaan viikon pitkistä. Reittinä oli Nokia, Pitkäniemi, Villilä, Ranta-Kaarila, Tesoma, Lintuviita, Ikuri. Matkaa kertyi tasan 26 kilometriä ja aikaa kului 2:15. Eli 5:10 min/km vauhtia menin ja keskisyke oli ihan ok 121 bpm. Lopussa alkoi jalka vähän väsymään, etenkin kun lopussa oli aika paljon nousuosuutta. Edellispäivien pyöräilyt myös varmaankin painoi. Sää oli loppujen lopuksi ihan hyvä. Vettä ei satanut, vaikka vähän kostean oloista olikin. Itätuulikaan ei kauheasti haitannut. Nimbukset toimivat pidemmälläkin lenkillä, vaikka nauhoitus alkoikin lopussa vähän painamaan.
Kesä jatkuu vielä. Päivälämmöt ovat huidelleet koko viikon vielä kahdenkympin tiennoilla ja viikolla muutaman asteen päälekkin. Isommilta vesisateilta on vältytty, eikä muutenkaan voi säästä valittaa.
Tällä viikolla on treenattu maltillisesti. Lauantain pitkä pyöräily painoi vielä jaloissa alkuviikosta ja tulevana lauantaina pitäisi olla vetreässä kunnossa, kun silloin pitäisi asettua Turussa Paavo Nurmen puolimaratonille. Tästä syystä viikolle ei tullut hikiliikuntaa kuin ma, ke ja to, jolloin kävin pyörällä töissä. Torstaina kävin myös tekemässä jokusen lyhyen juoksuvedon Kolmenkulmantiellä. Tiistaina kävin parin kuukauden tauon jälkeen taas Karhulla jalkahieronnassa.
Tiistain tapaan, olin myös perjantain kotikonttorilla. Illalla autoilin Vehkajärven mökille, niin olisi vähän lyhyempi ajomatka lauantaiaamuna Turkuun. Edellisen kerran olen ollut Paavo Nurmessa vuonna 2008, jolloin alitin ensimmäistä kertaa marathonilla kolmen tunnin ajan. Tuon jälkeen PNM on jäänyt väliin, mutta tänä vuonna kisa sopi hyvin kisaohjelmaan, tosin tällä kertaa osallistuin puolimatkalle.
Kisan lähtö tapahtui klo 11, ja nyt ensimmäistä kertaa Kauppatorilta, ja muutenkin reitti oli hieman muuttunut sitten edellisen osanottoni. Kauppatorilta suunnattiin Yliopistonkadulla, josta laskimme Aurajoen rantaan. Reitti jatkui Turun satamaan ja sieltä Ruissaloon, jossa teimme pienen lenkin ja palasimme sitten Turun sataman kautta takaisin Aurajoen rantaan. Loppureitillä kävimme vielä tuomiokirkolla kääntymässä, ennen kuin palasimme takaisin Kauppatorille.
Tällä kertaa otin riskitaktiikan käyttöön. Tarkoitus oli lähteä hieman ylivauhtia liikenteeseen ja katsoa kuinka pitkää sitä jaksaisi. Tuloksena saattoi olla täysi katastrofi tai sitten todella hyvä aika, tai mitä vaan siltä väliltä. Tuo ylivauhti tarkoitti 3:50 min/km vauhtia tai hieman kovempaakin, etenkin kun alkumatka oli alamäkivoittoista ja myötätuulta. Itätuuli puhalteli jonkin verran, mutta muuten sää oli ihan optimaalinen. Lämpöä oli 19 astetta ja oli pilvistä, joten liian kuuma ei ainakaan ollut.
Startissa änkesin itseni eturiviin tai ainakin heti sen perään. Viivalla oli kuitenkin kaikki puoli- ja täysmaratonarit, eli poppoota oli ihan riittämiin joten hyvissä asemissa piti olla heti alussa ettei jää jumiin ruuhkaan. Heti paukusta pääsikin väljästi juoksemaan, sillä edessäni ei ollut kuin vähän toistakymmentä juoksijaa eikä kantapäillekään ketään rynninyt. Juoksu lähti reippaasti liikkeelle ja kilometrijat olivatkin hyvin alle tavoitevauhtia. Ensimmäinen vitonen meni aikaan 18:41, eli 3:44 min/km vauhtia, joka tähtäisi alle 79 minuutin aikaan. 7,5 kilometrin jälkeen tulimme Ruissaloon ja siellä siirryimme parin kilometrin ajaksi hiekkapohjaiselle väylälle. Tuo ei ollut ihan optimaalinen kisakengälleni, joka tuntuu ruopivan tuollaisella alustalla, mutta sen verran löysin pitävää alustaa, ettei se varmaankaan ihan hirveästi vaikuttanut vauhtiin. Edellisten kilometrien aikana oli tullut muutamia ohituksia suuntaa ja toiseen, mutta pääosin oli joutunut juoksemaan yksin, tai ainakin letkan kärjessä.
Kymmenen kilometrin väliaika oli vielä erittäin hyvä 37:49, eli matka oli taittunut 3:47 min/km keskivauhdilla. Tähä tähtäisi vieläkin juuri ja juuri alle 80 minuutin loppuaikaan. Tosin tiesin, ettei minulla ollut edellytyksiä pitää loppuun asti tällaista vauhtia, mutta mennään kilometri kerrallaan ja katsotaan mitä siitä syntyy.
Melko tarkkaan puolivälissä käännyimme Ruissalosta takaisin kohti Turun keskustaa ja samalla tuuli alkoi puhaltamaan vastaan. Onneksi takaa tuli melko pian kolmen hengen porukka, jonka peesin jäin juoksemaan. Reitti muuttui myös mäkisemmäksi ja kun olin letkassa vähän jojossa, ja kun jouduin etenkin ylämäissä vähän puristamaan lisätehoja, niin jaloissa alkoi tuntumaan jo melko pahalta 12 kilometrin kohdilla, myös pientä pistosta alkoi tuntumaan oikeassa kyljessä. Olin kuitenkin sillä mielellä liikenteessä, että niin kauan mennään kuin vähänkin pääsee, joten en löysännyt vauhtia, vaan jatkoin letkassa teputusta, vaikka pahalta alkoi tuntumaan.
14 kilometrin kohdilla alkoi kuitenkin tuntumaan siltä, etten pysy enää letkassa vaikka kuinka yritän, joten jättäydyin siitä suosiolla. 15 kilometrin kohdalla aikani oli 57:21, eli nyt keskari oli 3:49 min/km, ja tällä keskarilla loppuaika olisi 1:20:32, joka olisi suurin piirtein sama, mikä minulla oli sillä hetkellä ennätykseni. Pari seuraavaa kilometriä oli hieman alamäkivoittoisia, ja sainkin taas kilometriajat hyvälle tasolle, mutta sitten kun siirryimme takaisin Aurajoen varteen, alkoi vastatuuli ja loiva ylämäkivoittoisuus vaikuttamaan, ja kun jalatkin olivat melko lopussa, niin viimeiset kilometriajat hidastuivat sen verran, ettei uuteen ennätykseeni ollut mahdollisuuksia. Lopussa sain kuitenkin vielä sen verran kiristettyä, että sain tehtyä edes kesän kärkiaikani. Loppuaika oli 1:21:16, joka riitti M50-sarjan (67 osallistujaa) voittoon ja viidenneksitoista kaikista miehistä (768 osallistujaa). Yksi nainen lipsahti myös tuloksissa edelleni.
Ihan tyytyväinen olen tulokseen, vaikka periaatteessa parempaankin aikaan olisi voinut olla mahdollisuuksia, etenkin jos reitti olisi ollut tasaisempi (nyt 70 nousumetriä) ja ehkä tyynempi sääkin olisi varmaan ollut parempi. Sinänsä jännä huomio, että vaikka juoksin pari kuukautta aiemmin Helsingissä ihan eri taktiikalla, niin loppuaika oli melko sama. Reitti oli ihan ok, vaikka kaikkein nopeimpia se olekaan, mäkien, tiukkojen käännösten ja hiekkapätkien vuoksi. Kannustusta kyllä oli mukavasti reitin varrella, ja se tsemppasi mukavasti, vaikka loppumatkasta täysi fokus olikin jaksamisessa. Tämä oli nyt tällainen “tulos tai ulos” -juoksu, mutta oikeastaan kumpakaan ei tullut.
Sunnuntaina jalka oli vähän kankea ja väsynyt, mutta lähdin kuitenkin polkemaan rauhallista pitkää maantiepyörälenkkiä. Reitti kulki Kolmenkulmantien kautta Ylöjärven keskustaan. Sitten vastaan tuli Ylinen, Karhe, Viljakkala, Hämeenkyrö, Heinijärvi, Jumesniemi, Salmi, Siuro ja Nokia. Matkaa kertyi 107 kilometriä ja aikaa kului 3:40. Keskari oli siis 29,2 km/h ja keskitehot olivat 174W. Vähän olisi voinut mennä rauhallisemmin. Sää oli mukava, kun lämpöä oli vähän vajaa parikymppiä ja aurinko paisteli, itätuuli hyydytti jonkin verran matkan tekoa.
Sääennusteista huolimatta tällä viikolla ei saatukkaa vuosituhannen myräkkää. Tuulista kyllä on ollut koko viikon, mutta maanantaille ennustetut sateet ja ukkoset jäivät tulematta Suomen puolelle. Lenkkipoluilla näki jonkin verran kaatuneita puita, mutta itse ei tarvinnut moottirisahaa päräyttää käyntiin.
Maanantaina aamulla ei ollut vielä ihan hirveä tuuli, mutta sen verran kuitenkin idästä puhalteli, että kun menin töihin Säijän ja Lempäälän keskustan kautta, niin vastatuulipätkillä tuuli kyllä vaikutti ajonoupeuteen. Aamulla oli jo 19 astetta lämpöä, joten ajattelin tehdä pyörälenkin heti aamutuimaan, kun illaksi oli luvattu 30 asteen lämpöjä. Pitkästä aikaa oli allani maantiepyörä ja se tuntui taas graveloinnin jälkeen tosi kevyeltä polkea. Reiluun 52 kilometriin menikin aikaa vain 1:45, eli keskinopeus oli kutakuinkin 30 km/h. Keskitehot olivat 179W. Iltapäivällä poljin töistä kovasta helteestä huolimatta Jasperintien, Sionkylän ja Nokian keskustan kautta 32 kilometrin lenkin. Jälleen tultiin 30:n keskarilla.
Tiistaina kova itätuuli jatkui. Aamulla oli 22 astetta lämpöä ja pyörällä puskin vastatuuleen töihin. Aamupäivällä kävin juoksemassa Valmetilta reilun 12 kilometrin lenkin Ratinan, Koskikeskuksen ja eteläpuiston kautta. Tuuli ei kauhean hyvin osunut reitille ja kun jalkakin oli taas ihan syönnillä, niin lenkkiin ei mennyt aikaa kuin reilu 53 minuuttia, eli 4:23 min/km:n keskivauhdilla tuli mentyä. Keskisyke oli 140 bpm. Pohkeet olivat jo ennen lenkkiä vähän jumissa, mutta lenkin jälkeen ne menivät vaan pahempaan kuntoon ja tulivat melko aroiksi. Iltapäivällä olikin sitten mukava pyöräillä kotiin päin, kun oli kunnon myötätuuli. En olekaan ennen tainut tulla kotio alle 36 minuutin.
Keskiviikkona säässä ei tapahtunut muuta muutosta kuin että lämmöt tippuivat aika paljon. Pyörällä taas töissä ja illalla tunnin kotisalitreeni.
Torstaina olinkin sitten kotikonttorilla. Töiden jälkeen kävin juoksemassa poikkeuksellisesti jo viikon pitkiksen. Reitti kulki Kolmenkulmantien, Avantin, Haaviston, Teivon ja Vuorentaustan kautta. Matkaa kertyi vähän päälle 27 kilometriä ja aikaa kului 2:12. Ensimmäisen 21 kilometriä juoksin rauhallista PK-vauhtia. Tai kun jalassa oli Hokan raketit, niin keskari oli 5 min/km, mutta kai sen voi vielä PK-vauhdiksi laskea. Keskisyke oli hieman korkealla heti alusta asti, mutta kun juoksu oli rennon letkeää, niin en alkanut sykkeen vuoksi himmailemaan. 21 kilometrin jälkeen kiihdytin vauhtia neljän kilometrin ajaksi siten, että 1. kilometri oli 4:08, 2. 3:52, 3. 3:42 ja viimeinen 3:40. Päälle vielä pari kilsaa palauttelua. Aika hyvin kovat kilometrit lähtivät tunti kolmen vartin juoksun jälkeen.
Perjantaina olin myös kotikonttorilla. Päivä oli treenien osalta lepopäivä, mutta illalla tuli tehtyä jokunen tunti pihahommia lapion ja rautakangen kanssa.
Lauantaina lähdin pitkästä aikaa MO:n porukalla pitkälle pyörälenkille. Sää oli mitä parahin, sillä aurinko paisteli puolipilviseltä taivaalta eikä sateen uhkaa ollut. Etelätuulta oli jonkin verran, mutta kun 3-4 hengen porukassa ajoimme, niin ei siitäkään ollut suura haittaa, kun ei tarvinnut itse koko ajan olla kärkimiehenä. Ensin poljin kotoa Santalahden, Ratinan, Turtolan ja Kaukajärven kautta Saarenmaantien ja Kauhakorvenkadun risteykseen, josta lähdimme neljän hengen porukalla polkemaan kohti Kangasalaa. Kangasalta suuntasimme Kaarina Maununtyttärentietä pitkin kohti Valkeakoskea. Sieltä Sääksmäen kirkon ja sillan kautta Toijalaan, jossa pysähdyimme ostamaan kaupasta vähän täydennystä eväisiin. Toijalasta jatkoimme Vuolteen ja Koskenkylän kautta Narvaan ja sieltä Rämpöö ja Stormin kautta Kiskokabinetille, jossa pysähdyimme syömään vähän sämpylää ja munkkia. Kun tulimme Vesilahden tiellä porukkamme pieneni kolmihenkiseksi. Tämän toisen evästauon jälkeen suuntasimme kohti Ellivuorta. Ellivuoren jälkeen oli yksi silta remontissa ja suljettuna, mutta kieltomerkeistä huolimatta kävelimme sillan yli ja jatkoimme matkaa kohti Häijäätä. Häijään jälkeen Heinijärvelle ja Hämeenkyröön ja sieltä Viljakkalaan, jossa pidimme seuraavan tankkaustauon. Loppureitti kulki sitten Lintuharjuntien kautta Turkkilaan ja sieltä Sasin ja Siuron kautta Nokialle ja Rajasalmen sillan tuntumaan. Siitä jatkoin vielä yksin pienelle lisälenkille, jossa kiersin kotiin Epilän ja Tohlopin kautta. Matkaa kertyi Garminin mittarin mukaan 260,1 kilometriä. Aikaa kului melko tarkkaan 9 tuntia, eli keskinopeudeksi tuli 28,8 km/h. Nousumetrejä oli 1900 ja keskitehot 147W. Eli melko maltillisilla tehoilla tuli päästyä, vaikka vetovuorojakin oli aika paljon. Keskisykekään ei noussut kuin 113 bpm:iin. Mukava lenkki hyvässä seurassa, ja samalla tuli tehtyä matkaennätyskin pyöräilyssä.
Sunnuntaina tein jälleen pihahommia koko päivän. Illansuussa kävin vielä juoksemassa vajaan 11 kilometrin saunalenkin rauhallisella 4:48 min/km vauhdilla. Jalat olivat kyllä lauantain pyöräilystä väsyneet ja sykkeetkin olivat korkealla vauhtiin nähden. Olisi pitänyt juosta vieläkin rauhallisemmin.
Tässä on nyt mennyt muutama viikko, ettei ole treenirapsaa kirjoitettu. Vaikka pyöräretkestä tulikin jo runoiltua, niin kolmeen viime viikkoon on muutakin mahtunut, vaikka kovin pyöräilypainotteista on ollutkin.
Viimeinen viikko on ainakin ollut sään puolesta melko märkä. Jos ei ole halunnut kastua, niin ulkoliikuntahetket on pitänyt katsoa tarkkaan ja sadetutkaa onkin tullut seurattua säännöllisesti. Etenkin kun tämä kostein viikko oli ensimmäinen lomien jälkeinen työviikko ja joka päivä on tullut käytyä pyörällä töissä, niin on vähän yrittänyt katsoa etukäteen millaiseen säähän sitä on lähtemässä.
Neljännen lomaviikon alkuun ja pyöräretkeä edeltävinä päivinä ei mitään kovin ihmeellistä tullut tehtyä. Maanantai oli treeneistä lepoa. Silloin kävin viemässä vain gravelin Lielahden SUP:iin huoltoon ja sain sen vielä samana päivänä takaisinkin. Tiistaina kävin juoksemassa kovan testi10:n Nokian paloaseman lenkillä. Lämpöä oli 22 astetta ja etelästä tuuli jonkin verran. Jalassa oli Hokan raketit ja niillä juoksu olikin jälleen mukavan rentoa. Kymppi meni aikaan 38:45, eli ihan mukavaa vauhtia, ja kun juoksu tuntui vielä rennolta, niin tyytyväinen pitää aikaan olla. Alle ja päälle oli pari kilsaa verkkaa ja palauttelua. Illalla lähdimme vielä autolla Sisun kanssa Vehkajärvelle.
Keskiviikkona graveloin Telkunsuon ympäristössä reilun kahden ja puolen tunnin ajan. Matkaa kertyi 64 kilometriä. Samalla tuli testattua huollosta tulleen pyörän toimivuus. Vettä en saanut onneksi niskaani, vaikka sateenuhkaa olikin. Vasta vähän mökille pääsyni jälkeen taivas repesi.
Torstaina kävin juoksemassa mökiltä Haritun kautta Metsärannan tilan läpi Urjalantielle ja takaisin tulin Lintukankaan ja Runkan kautta. Matkaa tälle, osittain uusiakin pätkiä sisältävälle, reitille kertyi 16,5 kilometriä ja aikaa kului 1:17. Ihan ok kulki.
Perjantai olikin jälleen treeneistä lepopäivä. Kävimme päivällä Tuulin ja Lotan kanssa Raision myllyssä vähän ostoksilla. Illalla tosin tuli pyöräiltyä Jalasjoen torille letulle, eli vähän sentään pyöräilyä.
Lauantaina tulikin sitten lähdettyä kuuden päivän pyöräreissulle. Siitä ei sen enempää, kun reissusta löytyy täältä oma romaaninsa. Retken päälle tuli otettua pari päivää kevyesti. Perjantaina olimme vielä mökillä ja silloin tuli oltua mustikoilla jokunen tuntija ja illalla pyöräiltyä taas Jalasjoen torilla letuilla. Lauantaina tulimme takaisin kotiin ja silloinkin tuli tehtyä vain tunnin kotisalitreeni. Sunnuntaina sentään sain jo aikaiseksi lähteä juoksulenkille. Juoksin ensin Lamminpään majalle ja sieltä harjua pitkin vesitornille ja vedenottamon kautta Kolmenkulmantielle ja takaisin kotiin. Tuosta kertyi vajaa 14 kilometriä ja aikaa kului 1:06. Jalka oli melko kankean oloinen, mutta toisaalta ei väsynyt. Sykkeet (132 bpm) oli vauhtiin (4:50 min/km) nähden aika korkealla.
Kuluvalla viikolla alkoikin sitten taas työt. Maanantaina säilyin vielä kuivana molempiin suuntiin työmatkapyöräilyissä. Aamulla lämpöä oli 16 astetta ja iltapäivää 20. Illalla tein vielä kolmen vartin kotisalitreenin.
Tiistaiaamusta pääsin myös kuivana töihin päin, mutta kotiin päin polkiessa tuli sadekuuroja ja oli muutenkin märkää. Aamupäivällä kävin töistä juoksemassa reilun 14 kilometrin lenkin. Aikaa tuohon meni 1:04. Reitti kulki arboretumin ja Ratinan kautta uudelle Tampellan alueelle ja sitten melko samaa reittiä takaisin. Jalka oli taas kevyemmän oloinen, tosin reittikin on melko tasainen. Keskisyke oli 135 bpm, eli ihan ok 4:31 min/km keskivauhtiin nähden.
Keskiviikkona kastuin sitten vuorostani aamulla töihin päin pyöräillessä. Iltapäivällä ei satanut, mutta oli muuten märkää ja maantiestä lentävä vesi kasteli kengät. Kotona kävin juoksemassa vielä 10,7 kilometrin lenkin 51 minuuttiin. Rauhallisesti oli tarkoitus mennä ja melko hyvin siinä onnistuinkin, mutta olisin odottanut että juoksu olisi ollut kevyemmän tuntuista. Pohkeet olivat vähän jumissa, varmaankin edellisen päivän reippaammasta lenkistä.
Torstaina selvisi taas kuivana työmatkapyöräilyistä molempiin suuntiin. Kotiin päin ajelin jopa Jasperintien ja Huovin kautta, ja sain sillä venytettyä muutamalla kilometrillä pyörämatkaa. Aamupäivällä kävin jälleen töistä päin juoksemassa vajaan 12 kilometrin lenkin Härmälän, Pereen ja Loukonlahden kautta. Takaisin päin tulin melko suorinta reittiä Veskan ohi. Aikaa kului 56 minuuttia. Rauhallisesti piti jälleen mennä, mutta olisi vieläkin rauhallisemmin saanut juosta. Ihan ok kulki.
Perjantaina sai jälleen tarkkailla sadetutkaa, etenkin töistä lähtiessä. Aamulla säilyi kuivana ja iltapäivälläkin hyvän lähdön ajoituksen vuoksi myös melko pitkään, mutta Rajansalmen sillan jälkeen alkoi vähän satelemaan ja märissä kamppeissa piti kotiin tulla. Illalla tein 40 minuutin kotisalitreenin. Illalla tuli myös viikonlopuksi kaksivuotias Hilkka-setteri hoitoon ja ilta meni mukavasti sen kanssa sählätessä.
Ei mennyt lauantaikaan ilman sadetutkan seurailua. Vasta puolilta päivin näytti tulevan sellainen rako sateisiin, että viitsi lähteä tekemään juoksutreeniä. Tarkoitus oli juosta Lamminpään kentällä vetoja, mutta siellä oli joku jalkapalloturnaus meneillään, ja siirsin vetopaikkani Teivon suoralle. Siellä tein kahdeksan kertaa 800 m vetoa, noin kahden minuutin kävelypalautuksella – tai viimeisen vedon venytin 1000 m mittaiseksi. Yritin pitää kaikki vedot tasavauhtisina, sellaista 10-15 sekunttia nopeempaa vauhtia kuin mitä kisakympin vauhti on. Kasisataset menivät 2:50 min ja 2:47 min väliin, lopun tonni 3:34 min. Ihan kohtuu hyvin vedot sujuivat, ei mitään isompaa hapotusta tai ongelmia hapenotossa. Toki tuollaiset vauhdit tuntuu, mutta Hokan raketit jalassa meno tuntui ihan rennolta. Viimeisellä kilsalla sain sitten taas vettä niskaani, mutta se ei enää siinä vaiheessa lenkkiä haitannut. Iltapäivällä oli taas piha täynnä settereitä juoksemassa nurmikkoa rullalle.
Sunnuntaina aamupäivällä lähdin tekemään viikon pitkää juoksulenkkiä. Tällä kertaa ei ollut sateen uhkaa päällä ja muutenkin sää oli hyvä juoksuun, puolipilvistä ja parikymppiä lämpöä. Reitti kulki Tesomajärven, Tohloppijärven, Vaakkolammen ja Hyhkyn kautta Tahmelaan ja takaisin päin tulin Villilän, Kalkun, Välimaan ja Ikurin kautta. Mittaa tälle reitille tuli vähän alle 28 kilometriä ja aikaa kului 2:26. Nyt sain keskarin suurin piirtein siihen kuin olen halunnutkin, olisi kyllä voinut olla vieläkin vähän rauhallisempaa, kun se oli nyt 5:16 min/km, ja 120 bpm:n keskisykekin oli ihan hyvä. PK-lenkki meni ihan hyvin, vaikka alussa tuntuikin vähän väsyneeltä. Viikkoon kertyin pitkästä aikaa 80 kilometriä juoksua. Viimeksi on näin paljon tullut vuoden 2018 viimeisellä viikolla. Illalla tein vielä Hilkka-koiran kanssa reilun puolentoista tunnin lenkin Lamminpään harjulla.
Idea muutaman päivän pyöräretkeen syntyi keväällä, kun teki mieli kokeilla yön yli reissua pyörän kanssa. Alkuperäinen alustava idea oli, että katsoisin parin-kolmen päivän sellaisen jakson, jolloin olisi hyvä sää ja yöpyä voisin riippumatossa. Ensimmäinen idea oli, että kiertäisin lenkin Kuortaneen ja Kristiinankaupungin kautta, mutta kesällä kaveri ehdotti, että tulisin poikkeamaan heidän mökillään Savitaipaleella heinäkuun loppupuolella. Asia jäi muhimaan ja idea tuntui ihan hyvältä ja lähdin tuolta pohjalta suunnittelemaan retkeä. Tämä tosin tarkoitti, että retkestä tulisi alkuperäistä suunnitelmaa pidempi, mutta kun kotonakaan ei ideaa tyrmätty, niin ei muuta kuin reittejä hahmottelemaan Komoottiin.
Alkukesän aikana keräsin listaa mukaan otettavista tavaroista ja muista huomioon otettavista asioista. Olin myös päättänyt, että en vietäkään yöitä riippumatossa, vaan katson jotain edullisia yöpymispaikkoja matkan varrelta. Uusia välineitä ei siis tarvinnut juurikaan ostaa, ainoastaan sateenkestävät satulatolppaan kiinnitettävä laukku ja rungon yläputkeen asennettava tarvikelaukku tuli hommattua – riippumatto ja siihen liittyvät tarvikkeet jäivät seuraavien reissujen ostoslistalle. Tarvikelistalla oli päivän aikana tarvittavien pyöräilykamppeiden lisäksi mm. ensiaputarvikkeita, renkaan vaihto ja pyörän huoltoon liittyviä välineitä, lukko, sadekamppeita, elektronisten laitteiden latauskaapeleita, hygieeniatavaraa sekä illoille vähän puhdasta vaatetta. Lista oli melko pitkä mutta aika pieneen tilaan kaikki kuitenkin menivät ja noilla kahdella ostamallani laukulla pärjäsin. Lisäksi pyöräilypaidan taskuihin mahtui irtohihaa, energiaa, kännykkä yms. Pyörän päälle tuli näistä tavaroista lisäpainoa kahden täyden juomapullon kanssa noin 7,5 kiloa, joista satulaan kiinnitettävä laukku painoi noin 3,5 kiloa. Yhteensä koko pyörä painoi täyteen ladattuna noin 17 kiloa. Tuollainen lisäpaino tulisi tuntumaan polkiessa, etenkin ylämäissä ja tärkeää olikin ymmärtää, ettei ylämäkiin saanut rynniä eikä runtata, vaan vaihdetta pitää pudottaa niin pienelle, että jalka pyörii kevyesti, eikä parane välittää vaikka nopeus tippuisi alle 10 km/h:ssa, näin jalka ei hapota ja matkaa jaksaa jatkaa pidempään.
Reitin suunnittelu perustui siihen, että Savitaipaleella käydään ja sitä ennen pitää yöpyä jossain. Takaisin päin tulemista olikin sitten pulmallisempi suunnitella, samaa reittiä ei tietenkään voi ajaa, ja ensimmäinen vaihtoehto olikin kiertää Päijänne ja tulla Korpilahdelta takaisin päin. Jotenkin sekään vaihtoehto ei oikein innostanut ja päätinkin kieppaista etelärannikon kautta. Se tosin tarkoitti, että reissu pitenisi neljän yön mittaiseksi, mutta eipä se haittaa. Matkavauhdiksi arvion noin 25 km/h:ssa ja sunnitelmissa olisi, että retkipäivän mitaksi tulisi noin kymmenen tuntia, sisältäen kaikki tauot, joten päivän matkat voisivat olla vähintään 150 kilometrin mittaisia. Näillä spekseillä uskalsin lyödä lukkoon kolmen ensimmäisen yön sijainnit. Ensimmäinen olisi Vääksyssä, toinen Savitaipaleella kaverin mökillä ja kolmas Loviisasta. Neljännen yöpaikan katsoisin sitten edellisenä ilta, riippuen säästä ja fiiliksestä.
Lähtöpäiväksi ei ollut kauheasti vaihtoehtoja, sillä kaverin mökki olisi käytettävissä aikaisintaan 22.7. ja tuota päivää ennen ei ollut mahdollisuuksia lähteä, joten tuo päivä piti lyödä lukkoon ja varata kaksi muuta yöpaikkaa. Booking.com:sta löytyi sopivat majoitukset ja alkuviikosta varasinkin yöpaikat. Piti vaan toivoa, että kyseinen ajanjakso olisi säidenkin puolesta otolliset. Puolenviikon maissa sade-ennuste näytti vähän huonoa reissun alkupäiville, mutta viikon mittaan ennuste parani ja sitä myöden myös toivo, ettei ihan kauheasti ainakaan alkumatkasta kastuisi. Olin ehtinyt myös huollattamaan gravel-pyöräni, ja hyvä niin, sillä edellisestä huollosta oli aikaa jo varmaan 6000 km ja sen tuomia ongelmia oli alkanut jos esiintymään etenkin voimansiirrossa. Nyt pyörä oli voimansiirron vaihdon lisäksi puhdistettu ja naksuva keskiölaakeri kiristetty, joten pyörän toimivuuden osalta toiveet olivat korkealla.
Lauantaina 22.7. oli sitten odotettu päivä, jolloin pääsisi pakkaamaan pyörän ja polkaisemaan retken ensimmäiset polkaisut. Sää ja fiilis olivat hyvät, joten hyvin mielin pääsin matkaan. Ensimmäinen tavoite oli päästä eroon Tampereesta. Se onnistui polkemalla Lielahden, Santalahden, Petsamon, Linnainmaan ja Vatialan kautta kohden Kangasalaa. Kangasala tuli myös ajettua läpi hujauksessa ja puolentoista tunnin ajon jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa taajama-alueen ulkopuolelle ja väljempiin maisemiin. Olin kuunnellut jo vähän aikaa pyörän etupäästä kuuluvaa hankaavaa ääntä ja päätinkin pysähtyä tarkastamaan asiaa. Kun nostin etupään ylös ja pyöräytin kädellä eturengasta niin se kyllä pyörähti, mutta ei lähtenyt rullaamaan vaan pysähtyi melko heti, eli joku nyt laahasi. Ensin tarkastin ettei etulokari hinkannut päälikumia eikä etujarrukaan laahannut. Piti siis kaivaa jo tässä vaiheessa reissua huoltolaukku esiin ja kääntää polkupyörä väärinpäin ja irroittaa eturengas. Akseli ei vaan meinannut aueta eikä lähteä paikaltaa, joten laahauksen syy alkoi löytymään. Lopulta sain revittyä akselin väkisin irti, vaikka melko tiukassa se oli – minulle ei ole vieläkään selvinnyt, miksi se oli noin jumissa. Putsasin akselin ja laitoin, onneksi loppujen lopuksi mukaan ottamaani, ketjurasvaa akselille ja ruuvasin akselin takaisin paikoilleen. Nyt rengas rullasi hienosti ja pitkään, joten sain huokaista helpotuksesta, ettei ongelmasta tullut sen pahempi, vaan matka sai jatkua. Olisi se ollut sääli soittaa huoltoauto hakemaan takaisin kotiin.
Reitti jatkui Kangasalta Sahalahden kautta Kuhmalahdelle, jossa pidin ensimmäisen pienen tauon kirkon portilla, jossa söin banaanin ja vähän muuta energiaa. Juoda olin yrittänyt koko ajan – hörppy vettä tai energiajuomaa vartin välein. Vähän Kuhmalahden jälkeen oli Vehkajärven kylä, jossa pysähdyin kesäkiskalle munkille ja limsalle. Vähän Vehkajärven jälkeen käännyin kohti Padasjoelle suuntaavaa tietä ja Padasjoelle pääsin polkemalla jonkin matkaa vähän isompaa tietä numero 24. Padasjoelle saapuessa ajoaikaa oli ollut jo reilu neljä tuntia ja alkoi tuntumaan, että energialle olisi nyt tarvetta. Kävin ensin Päijänteen rannassa Padasjoen venesatamassa katsomassa löytyisikö sieltä jotain syötävää, mutta siellä oli niin paljon porukkaa että lähdin takaisin keskustaan ja kävin ABC:llä syömässä sämpylän ja jatkoin sitten matkaa. Vääksyyn ei ollut matkaa enää kuin 40 kilometriä, joten päätin selvitä sinne asti tuon sämpylän ja suklaapatukan voimilla. Reitti jatkui maalaismaisemissa pienempää tietä pitkin. Tämän viimeisen osuuden varrelle jäivät Kontu, Maakeski, Myllykselä ja Pulkkila. Tällä pätkällä pysähdyin katsomaan nuijasodan muistomerkkiä sekä tein piston Lehmonkärjen vierasvenesatamaan.
Vääksyyn saavuin vähän klo 15 jälkeen. Ajoaikaa oli kertynyt hieman vajaat kuusi tuntia ja matkaa 155 kilometriä ja nousumetrejä oli kertynyt Garminin mukaan 1200 metriä. Yöpaikka oli Villa Annassa, joka oli kotimajoituspaikka ja siellä yksi huone varattuna minulle. Kotimajoitus on kotimajoitus, jossa pitää hyväksyä perhe-elämä oman makuuhuoneen oven takana. Liinavaatteet löytyivät talon puolesta, WC ja suihku olivat yhteisiä. Aamiainen ei kuulunut hintaan, mutta sain vinkin aamiaispaikasta läheisessä majoituspaikassa, eli eväitä ei tarvinnut käydä ostamassa. Lähdin melko pian vielä pyöräilemään Vääksyn keskustaan tutustumaan kanavan läheisyyteen sekä katsomaan maisemia Aurinkovuorella. Kävin myös syömässä pizzan ja jäätelön kanavan tuntumassa. Tästä iltapyöräilystä tuli lisämatkaa päivälle vielä 15 kilometriä. Iltapyöräilylläkään en kastunut vaikka vähän aikaa satelikin.
Ensimmäinen yö meni ihan hyvin kun laitoin tulpat korviin, niin ei perhe-elämän äänet eikä ikkunan alta kulkevan liikenteen äänet häirinneet. Vähän aikaa kesti saada kyllä unta, kun kroppa kävi vielä kierroksilla ja päivän tapahtumat pyörivät mielessä. Aamulla heräsin vähän turhankin ajoissa, sillä melkein naapurissa oleva Apteekinmajoitus aukeaisi vasta 8:30, jolloin saisin sieltä aamupalaa. Pakkasin kamppeet pyörään, täytin juomapullot ja lähdin hyvissä ajoin norkoilemaan aamupalaa. Isäntäväkeä ei näkynyt lähtiessäni, mutta en ruvennut heitä huhuilemaankaan kahdeksan aikaa sunnuntaiaamusta. Yöllä oli satanut runsaasti vettä, mutta aamu valkeni aurinkoisena. Tiet olivat edelleen märät kun lähdin vähän ennen ysiä, aamupalan jälkeen, polkemaan toisen päivän etappiani.
Olin laatinut varareittisuunitelman tälle päivälle, jos päivä näyttäisi kovin sateiselta. Se kulkisi Vierumäen ja Jaalan kautta suorinta reittiä Savitaipaleelle, mutta nyt kun välitöntä sateen uhkaa ei aamupäivälle ollut, niin valitsin alkuperäisen ja pidemmän reittivaihtoehdon. Ensin palasin 8 kilometriä takaisin päin eilistä saapumisreittiäni ja sitten suuntasin Pulkkilanharjulle, jonka halusin polkea läpi. Tämä tosin tarkoitti sitä, että jatkoreitilleni tulisi reilu parikymmentä kilometriä hiekkatietä. Tosin olin jokunen vuosi ajemmin jo polkenut osan tuosta hiekkatiestä, joten voi sanoa, että tie olisi tuttu. Pulkkilanharjun jälkeen käännyi kohti Heinolaa. Kalkkisiin asti oli asfalttitietä, mutta sen jälkeen 13 kilometriä hiekkaosuutta. Tämä hiekkapätkä oli muuten ihan hyvää ajettavaa, mutta parissa kohtaa oli niin pahaa nimismiehenkiharaa, että pelkäsin pyörän ja miehen hajoavan, ja mietein jo taluttamisvaihtoehtoakin. Paikat pysyivät kuitenkin hampaissa ja pyörä ehjänä. Marjoniemestä alkoi jälleen asfalttiosuus, mutta se ei kestänyt kuin parin kilometrin ajan. Olin tehnyt reittisuunnitelmaani oikaisun enkä meni Heinolan kirkonkylään asti, vaan poikkeaisin pienemmälle hiekkatielle, joka veisi Lusiin. Tämä hiekkaosuus olikin sitten oikein pientä tietä ja välillä melkein kärrypolkua, ja sitä kesti kymmenen kilometrin verran. Tämän jälkeen tie vaihtui taas asfaltiksi ja pyörä alkoi rullaamaan jälleen paremmin. Tosin pian huomasin, ettei pyörä rullannutkaan ihan kunnolla, vaan takarengas tuntui vähän löysältä. 7 kilometrin ajon jälkeen tulin 5-tielle ja pysähdyin tarkastamaan takarenkaan paineen. Ja vähän löysähän se oli. Ei muuta kuin käsipumppu esiin ja paineita lisää takarenkaaseen ja matka sai jatkua taas. Vähän matkaa jouduin ajelemaan tosi vilkasliikenteistä 5-tien reunaa, mutta sitten pääsin taas rauhallisemmalle sivutielle. Kymmenisen kilsaa poljin eteenpäin kun totesin ettei takarenkaassa tunnu olevan taaskaan täysiä paineita. Päätin siis tehdä stopin ja vaihtaa sisäkumin takarenkaaseen. Kumin vaihto onnistui ihan ok, mutta kun lähdin taas ajamaan, niin totesin että takarengas pompottaa jonkin verran. Ei muuta kuin ilmat uudelleen pois renkaasta ja tarkastus, että se on kunnolla paikoillaan ja sitten taas käsipumppu käyttöön. Seuraava harmi tuli, kun irroitin pumppua venttiilistä, niin venttiilin sielu lähti mukana ja kaikki ilmat tulivat pihalle. Tätä tapahtui pari kertaa ennen kuin sain venttiilin pysymään kasassa. Hermot siinä meinasi mennä. Kun lähdin liikkeelle, niin totesin, että eturengaskin on vähän löysä. En kuitenkaan alkanut sitä vaihtamaan, vaan kokeilin että pysyisikö siinä ilma, jos vain lisäisin sitä lisää. Sitten matka pääsi taas jatkumaan, takarengas edelleen hieman pompottaen ja rengaspaineita kuullostellen.
Reilun kymmenen kilometrin ajon jälkeen tulin Kuorttiin, jossa poikkesin ABC:lle tankkaamaan vähän munkkienergiaa. Samalla tuli tarkastettua, että takarenkaassa oli pysynyt paineet, mutta eturenkaaseen pumppasin taas niitä lisää. Tämän jälkeen matka pääsi taas jatkumaan. Muutaman kilometrin jouduin ajamaan taas 5-tien reunaa, mutta sitten käännyin Koirakivelle päin, joka olisi pienempää tietä. Tosin siellä oli jälleen jokusen kilometrin verran hiekkapätkää ja vähän arvelutti miten renkaat kestävät, mutta jatkoin kuitenkin tuolla reitillä. Hiekkatietä ei ollut kuin neljän kilometrin verran ja se oli ihan hyvää ajettavaa. Tämän jälkeen oli vielä reilu kymmenen kilometriä ajettavaa, ennen kuin saavuin Mäntyharjun taajamaan. Olo alkoi olla taas sellainen, että ruokaa tarvittaisiin. Pysähdyinkin Salmelaan ravintola Kesäheinään syömään noutopöydästä. Ruoka tuli tarpeeseen, sillä olo alkoi olemaan jo vähän heikko ja energiaa tarvittiin. Pysähdys antoi taas voimia jatkaa matkaa, vaikka en kauhean tukevasti uskaltanutkaan syödä. Ajelin suoraan Mäntyharjun keskustan läpi ja heti sen jälkeen pysähdyin lisäämään rengaspaineita ennen kuin viimeinen 60 kilometrin pätkä alkaisi. Takarengas tuntui olevan suht ok, mutta lisäsin kuitenkin sinnekin ilmaa. Se oli kuitenkin virhe, sillä jälleen sain tapella venttiilin kanssa ainakin pari-kolme kertaa, ennen kuin se suostui pitämään ilmat renkaassa. Eteen sain lisätä vähän enemmän ilmaa. Maasto jatkui edelleen mäkisenä ja melko jyrkkiäkin mäkiä sai polkea, rauhallisesti piti siis mennä. Reilun kolmenkymmenen kilometrin jälkeen Mäntyharjulta lähdöstä saavuin Savitaipaleelle johtavelle 13-tielle. Siellä olikin sovitusti illan isäntä vastassa pyörällä ja loppumatka poljimme yhtä matkaa toiseen yöpymispaikkaani. Vielä kerran eturenkaaseen lisäilmaa, energian nauttimista ja sitten viimeinen kolmekymppinen pääsi alkamaan. Taas mentiin vähän vilkkaamman tien reunustaa, mutta piennar oli sen verran leveä, että rauhassa sai polkea. Savitaipaleelle savuttuamme teimme pienen kyläkierroksen ennen kuin tulimme majapaikalle.
Minulle annettiin käyttööni oma mökki, josta löytyi kaikki hienoudet. Ensin kävimme saunassa ja uimassa jonka jälkeen oli tarjolla ruokaa. Palvelu pelasi ja seura oli erinomaista. Kaksi päivää siinä oli melko yksikseen tullut oltuakin. Ruokailun päälle piti alkaa tekemään pyörähuoltoa. Ensin paikkasin vaihtamani takakumin, josta löytyi pieni reikä. Myös etukumista löytyi pieni reikä, ja jonka paikkasin ja laitoin saman kumin takaisin renkaaseen. Sitten vaan täydet paineet reinkaisiin ja toivomus, että paineet olisivat myös aamulla jäljellä, eikä tarvisi uudelleen vaihtamaan kumeja. Tämän jälkeen vielä kaupassakäynti, josta hain vähän iltaherkkua ja aamuevästä. Illalla ei jaksanut kovin kauaa televisiota katsoa, vaan uni kutsui ja maittoi rauhallisessa mökissä. Päivän saldoksi kertyi 172 kilometriä, 6:40 ajoaikaa ja 1400 nousumetriä. Polar sanoi, että kaloreita olisi kulunut 4000 kcal:n verran. Ajoajan lisäksi stoppeja oli kahden tunnin verran. Garmin näytti päivän keskilämpötilaksi 22 astetta joten ihan sopivan lämmin päivä oli ollut, eikä ennusteista huolimatta vettäkään satanut yhtään. Tosin sitten illalla muutama tippa sateli.
Kolmas pyöräretkipäivä starttasi klo 8:30, jolloin lähdimme Peetun kanssa polkemaan kohti Taavettia. Aamu oli käynnistynyt jo puolitoista tuntia aiemmin ja aamutoimet sisälsivät aamupalan syömisen, kamppeiden pakkamisen kasaan ja pyörän pakkaamisen. Renkaissakin oli pysyneet illan paineet, joten toivottavasti rengashuoletkin olisivat takanapäin, sillä hiekkaosuuksia, joka melko varmaan oli syynä rengasrikoille, ei pitäisi enää juurikaan olla edessä. Ainoana harmina päivän alkaessa oli, että päätä vähän jyskytti – siis yläpäätä. Taisi olla vähän nestehukkaa kropassa, kun tuli edellisenä iltana vähän saunottuakin, tosin ilman alkoholia. Päivän teemaksi pitikin siis ottaa riittävä nesteytys.
Päivän ensimmäinen ajopätkä oli väli Savitaipale – Taavetti. Se on noin 35 kilometrin mittainen ja jonkin verran tiukkojakin mäkiä sisältävä. Tosin mäkiä oli suurin pirtein yhtä paljon molempiin suuntiin. Aamu oli pilvinen ja lännestä tuntui tuulevan ihan kohtalaisesti. Tällä pätkällä tuuli tuli kuitenkin vielä sivusta. Taavetissa pysähdyimme torille haukkaamaan vähän energiaa ja sen jälkeen minä lähdin jatkamaan yksin matkaa kohti etelää ja Miehikkälää. Miehikkälään oli matkaa jälleen se sama noin 35 kilometriä. Tie oli Taavetin tietä pienempää ja rauhallisempaa. Metsää oli paljon ja asumuksia melko harvassa, muutamia maatiloja ja mökkeja näkyi siellä täällä. Tie oli edelleen mäkistä, mutta nyt alkoi alamäkeä olemaan enemmän kuin ylämäkeä – rannikolle päin oltiin matkalla. Mitä lähemmäksi Miehikkälää tultiin sitä enemmän metsät alkoivat muuttumaan hienoiksi mäntykangasmetsiksi. Pari kilsaa ennen Miehikkälän keskustaa pysähdyin munkki-limsalle Salpalinjamuseolle. Pyörähdin myös pikaisesti katsomassa 2. maailmansodan puolustusasemia ja panssariesteitä. Tämän pienen pysähdyksen ja kävelytuokion jälkeen porhalsin Miehikkälän keskustan läpi kohti Virolahtea. Sielä Venäjän rajalle ei ole kuin vajaat 10 kilometriä, mutta päätin kuitenkin suunnata kohti länttä. Virolahdelle asti oli reitti ollut laskuvoittoista, mutta sitten oltiin sen verran rannikolla, että loppupäivänä nousua ja laskua tulisi suurinpiirtein saman verran.
Virolahdelta lähdin polkemaan museotietä pitkin kohden Haminaa. Melko pian kuitenkin törmäsin EuroVelo 10 (EV10) kyltteihin, joita rupesin seuraamaan. Tuo EV10 on Itämeren kiertoreitti, joka kiertää Itämeren rantoja pitkin Suomen, Rutsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Baltian maiden ja Venäjän kautta. Ihan koko aikaa en reitillä pysynyt, sillä se poikkesi välillä hiekkateille, jotka tekivät vähän lisämatkaa, ja kun päivämatkani olisi muutenkin melko pitkä, niin en ottanut yhtään turhaa lisäkilometriä alleni. Isommilla paikkakunnilla myös eksyin välillä reitiltä, kunnes taas jossain kohtaa palasin sille. Muutenkin päivän navigointi oli hukassa, sillä olin aamulla valinnut väärän reitin pyörätietokoneeseeni ja se yritti koko ajan ohjata minua Ylöjärvi – Vääksy -reitille. En kuitenkaan viitsinyt keskeyttää matkan mittaamista, sillä päivän reitti oli kuitenkin melko suoraviivainen.
Virolahti – Hamina väli oli jälleen sen noin 35 kilometriä pitkä. Reitti oli tosi mäkinen ja mutkainen, mutta ainakin tämän päivän ja ehkä myös koko reissun hienoimpia pätkiä. Ja kun aurinkokin oli taas alkanut paistelemaan, niin mikäs siinä oli polkiessa, tosin tuuli oli vastainen ja päätä särki edelleen. Haminassa tuli pyörittyä vähän aikaa nähtävyyksiä katsellen, ja kävin myös Kerholla syömässä noutopöydästä. Vähän Haminan jälkeen kävin myös kaupasta ostamassa lisää energiaa ja juomaa ennen kuin jatkoin matkaa kohti Kotkaa. Tämän pysähdyksen jälkeen muistin katsoa tarkemmin, ettei vesi ole hiilihapollista – suht ikävää juotavaa energiajuomaan sekoitettuna ja muutenkin lämpimänä pyöräreissulla.
Haminan ja Kotkan väli ei ole kuin 25 kilometriä, mutta melko paljon tuohon väliin sain kulutettua aikaa. Tässä kohtaa olisi kyllä kaivannut navigaattorin apua, sillä aika usein sain katsoa, mihin päin sitä pitäisi mistäkin risteyksestä mennä ja pari kertaa jouduin palaamaan takaisinkin päin ja kerran kysyin varmistusta suunnastani. Kotkan keskustaan tuli kuitenkin loppujen lopuksi päästyä ja torikin löydettyä, jossa söin pikaisesti jäätelöt ennen kuin pienen rantakiemuran kautta jatkoin matkaani eteenpäin kohti Loviisaa. Päivä näytti menevän niin ajallisesti kuin matkallisesti pitkäksi, joten hirveää intoa ei nähtävyyksien katseluun ollut. Pois Kotkasta lähdin Hirssaaren ja Mussalon kautta. Täältä löysin jälleen EV10-reitin, jota lähdin taas seuraamaan. Kotkan jälkeen lännestä puhalta vastatuuli taas jatkui, mutta positiivista oli, että pään särky oli hellittänyt. Jatkoin Virojoelta alkaneen 170-tien seuraamista, kun EV10-reittikin sitä pääosin seuraili. Pyhtäällä valitsin pienen kierron kun EV10-reitti kävi siellä. Suunta oli kohti Loviisaa, jonka jälkeen tulisi eteen seuraava yöpaikkani. Pyhtään ja Loviisan välinen 170-tien pätkä oli melko ankeaa poljettavaa. Ei juuri mitään nähtävää, vähän heikkoa asfalttiakin ja vastatuulta. Pyhtään kirkonkylässä pysähdyin jälleen ABC:lle, mutta tällä kertaa vain terassille haukkaamaan vähän omia eväitä ja tarkastamaan kuinka pitkä matka majapaikkaani vielä olisi. Hieman pettynyt olo oli, kun matkaa näytti olevan vielä yli 30 kilometriä. Takana oli kuitenkin jo 180 kilometriä ja ajoaikaakin melkein 7:30 tuntia. Itse Loviisaan ei onneksi ollut matkaa kuin parisen kymppiä ja siellä kävisin syömässä jotain tuhtia. Loviisaan sapuessani tuli melko pian eteen siellä meneillään olevat asuntomessut. Tosin alue oli jo suljettu eikä muutenkaan olisi jaksanut mennä sinne köpöttelemään taloihin – toisaalta olisi voinut mennä nukkumaan johonkin ilmastoituun makuuhuoneeseen ja käydä suihkussa ja saunassa. Ajoin kuitenkin keskustaan ja kävin rantamaksiineilla katsomassa olisiko sopivaa ruokapaikkaa. Eipä ollut, joten palasin keskustaan ja kävin syömässä kebabin ranskalaisilla. Tuolla energialla jaksoin polkea hyvin viimeiset 13 kilometriä majapaikkaani, joka sijaitsi Pernaja lähellä.
Yöpaikkani oli nimeltään Peaceful modern classic, ja nimi piti kyllä paikkansa – tai tuosta modern-sanalle en kyllä löytänyt kauheasti vastinetta. Paikka sijaitsi kuitenkin rauhallisesti peltomaisemissa ja oli melko uskonnolissävynneinen paikka. Huone oli toisessa kerroksessa ja ison kokoinen. Vessa ja pesuhuone oli muiden yläkertalaisten kanssa yhteinen ja sijaitsi seinäni takana, joka oli pieni miinus. Tarjoilut kuitenkin pelasi, sillä isäntä tarjosi juuri valmistamaansa pizzaa minulle ja muille paikalla oleville vieraille. Pöydässä tosin ei ollut kuin isännän nuori poika sekä kolme venäläistä – emme alkaneet keskustelemaan päivän politiikasta, vaan pysyttäydyimme muissa aiheissa, pääsin siis puhumaan englantiakin tällä reissulla. Melko pian poistuin pöydästä iltatoimille ja nukkumaan. Päivälle oli tullut kuitenkin mittaa lähdöstä melkein 12 tuntia, josta ajoaikaa melkein 9 tuntia. Kilometrejä kertyi 215 km ja nousumetrejä 1650 m. Kaloreita oli kulunut viitisen tuhatta. Päivä oli ollut pitkä, mutta kyllä nähtävääkin oli ja enemmänkin olisi voinut kiertää, mutta kun varattuun yöpaikkaan piti ehtiä ihmisten aikoihin, niin joka paikkaa ei ehtinyt päsähtymään. Sää oli myös muuten mukava, mutta vastatuulta oli viimeisen 150 kilometrin aikana melkein jatkuvasta.
Peaceful-majapaikka oli kyllä ihan nimensä veroinen, rauhallinen. Olin kuitenkin varmistanut yörauhan korvatulpilla, mutta siihen ei olisi tainnut olla tarvetta. Aamullakaan en nähnyt talossa ketään. Pyöräkin näytti olevan eteisessä paikallan, johon sen illalla sain nostaa mahdolliselta sateelta suojaan. Aamupala oli katettu alakerran ruokapöytään ja siellä kävin täyttämässä mahani ennen kuin pakkasin kamani jälleen kasaan ja lähdin jatkamaan matkaani. Kello ei ollut vielä kahdeksaakaan kun matka kohti Porvoota lähti käyntiin. Aamu oli hienon aurinkoinen ja sen verran lämminkin, että tuuliliiviä eikä irtohihoja tarvittu pukea. Myös tuulen suunta oli edellistä päivää otollisempi ja vähäisempi. Iltapäiväksi tosin oli ennustettu sadekuuroja, joten sai nähdä missä kohtaa kastuisin ensimmäisen kerran tällä reissulla. Myöskään seuraavaa yöpaikkaa en ollut varattu, eli senkin löytämiseen piti jättää aikaa, etten jäisi yöksi ihan taivasalle.
Matka eteni tuttua 170-tietä pitkin. Ennen Porvoota ei juuri mitään ihmeellistä ollut. Peltomaisemissa pääosin ajeltiin. Porvooseen oli matkaa noin 26 kilometriä eikä sitä ennen tarvinnut pysähdellä. Porvoossa kuitenkin pysähdyin etsiskelemään Porvoon lakritsin tehtaanmyymälää, sitä kuitenkaan varmuudella löytämättä. Jonkun tehtaanmyymälän löysin, mutta se oli vielä kiinni, kun olin niin aikaisin liikenteessä. Kuukausi aikaisemmin, Jukola-viikonloppuna olin polkenut jo Porvoon vanhassakaupungissa, joten en lähtenyt sinne nyt uudelleen, vaan porhalsin kaupungin läpi kohti Helsinkiä.
Parin tunnin ajamisen jälkeen alkoi tuntumaan, että olisi aika aamupäivän munkille. Toiveena oli, että Söderkullasta löytyisi joku kahvio tien varresta, mutta sain pettyä ja jouduin jatkamaan vielä vähän matkaa eteenpäin ennen kuin löytyi Keidasleipomo, josta otin korvapuustin ja Batteryn. Kyllä maistui, sillä matkaa oli takana jo yli 2:30 tuntia. Tämän jälkeen matka jatkui taas suorinta tietä kohti Helsinkiä. Salmenkallio kohdalla poikkesin kuitenkin pois suorimmalta reitiltä ja lähdin seuraamaan kohti EV10-reittiä, sillä tiesin että edessä olisi paljon liikennevaloja ja toivoin että tämä reitti olisi mukavampi vaikka vähän kiertääkin. Reitti olikin luonnonkaunista maisemaa, tosin tiepohja oli vähän huonokuntoista tai hiekkaa. Reitti kulki mm. Kasakallion lunnonsuojelualueen vieritse ja Vuosaarenhuipun kautta. Tuo Vuosaarenhuippu oli jännä alue. Se on yli 60 hehtaarin laajuinen ulkoilualue, jossa sijaitsi aiemmin kaatopaikka ja rakentamisesta yli jääneiden maamassojen sijoituspaikka. Alue on kuitenkin maisemoinnilla tehty monipuolinen ulkoilualue. Siellä olisi voinut pyöriä enemmäkin, mutta jotenkin ei vaan sillä hetkellä ollut riittävästi kiinnostusta alueeseen. Matka jatkui siis kohti Helsingin keskustaa. Vuosaaren läpi pääsi vielä sujuvasti mukavilla kevyenliikenteenväylillä, mutta Itäkeskukseen tultaessa alkoi tulemaan liikennevaloja yhtenään ja matka katkesi jatkuvasti. Navigaattori oli nyt paikoillaan ja ohjasikin melko hyvin minua kohti keskustaa. Kulosaaren kohdilla löysin taas takaisin EV10-reitille ja niiden viitat pyöräytti minut Kulosaaren ympäri ja sitten Mustikkamaalle. Mustikkamaalta jatkoin Sörnäisiin, Merihakaan, Kauppatorille ja Kaivopuistoon, jossa pysähdyin syömään ja juomaan jotain pientä, suolaista ja kallista. Tämän pienen tauon jälkeen suuntana oli Lauttasaari. Yhden tietyömaan vuoksi pyörällä pääsy Lauttasaaren sillalle olikin sitten työn ja tuskan takan, ainakin tällaiselle ulkopaikkakuntalaiselle. Reitti kuitenkin vihdoin ja viimein löytyi ja samalla löytyi taas myös EV10-reitti, jota lähdinkin seuraamaan, sillä olin varma, että se ohjaisi minut pois Helsingin ja Espoon alueelta. Oman navigaattorini reitti oli piirretty ihan muuta kautta, sillä alunperin minulla ei ollut tarkoitus tulla Helsingin keskustaan laisinkaan, eikä sen ohjeisiin ollut luottamista. Melko pitkälle Espooseen pääsinkin ennen kuin hävitin taas EV10-reitin (tai sitten merkinnät vaan loppuivat). Espoon Soukassa ja Espoonlahdella oli melkoista poukkoilua ennen kuin löysin reitin kohti Kirkkonummea.
Kirkkonummellakin tuli pyörittyä vähän aikaa ennen kuin löysin paikan, jossa pääsisin täyttämään huutavan vatsani. Harmillista että valitsin ensimmäisen mahdollisuuden, joka oli Prisman Hese. Kun moska oli syöty, kävin taas täydentämässä Prismassa eväsvarantojani, vähän energiaa ja lisäjuomaa. Pian Kirkkonummen jälkeen pääsin taas vähäksi aikaa maalaismaisemiin. EV10-reitti olisi ohjannut Siuntioon, mutta se oli hiekkatietä ja päätin jatkaa navigaattorin ehdottamaa tietä kohti isompaa 51-tietä. Hesen ateria oli alkanut polttelemaan kyljessä ja poikkesinkin pian 51-tielle saapumiseni jälkeen Pikkalan ABC:lle vessakäynnille. Kun tulin takaisin ulos, niin taivaalta tippuivat reissun ensimmäiset vesipisarat. Niitä ei nyt tullut kuin jokunen, mutta kuiva kausi oli ilmeisesti päättymässä. Suunnitelmissa oli, että jatkaisin vielä Inkoon (johon matkaa 18 km) ohi Karjaalle (37 km), jossa alkaisin katsomaan yöpaikkaa, kello ei ollut kuitenkaan kuin vasta puoli viisi illalla, joten jos kuivaa olisi, niin kyllä tunti-pari voisi vielä ajella. Jatkoin polkemista 51-tien reunaa pitkin, joka oli melko vilkasliikenteinen, mutta piennar oli mukavan leveä ja hyväkuntoinen. Vettä tihutti pikkuisen, mutta oli myötätuulta eikä muutenkaan kylmä, joten en pukenut edes sadeliiviä päälleni vaan jatkoin eteenpäin. Inkoon kohdilla kuitenkin alkoi satamaan vähän enemmän ja kun tulin juuri sopivasti keskustaan, niin pysähdyin bussipysäkille sateensuojaan ja puin jopa sadeliivin päälle. Samalla päätin jäädä Inkooseen kun sade näytti jatkuvan, jos vaan joku paikka löytyisi. Ensimmäinen soittamani paikka oli täynnä, mutta jälleen Booking.comista löytyi vapaa ja edullinen paikka ihan muutaman kilometrin etäisyydelltä. Varasin sen ja lähdin polkemaan sinne. Edelleen vähän sateli, mutta ei mitenkään hirveästi.
Tuleva yöpaikkani oli ollut aiemmin Inkoon kunnan omistuksessa, ja siinä oli ollut mm. vanhainkoti ja pakolaiskeskus. Nyt osa rakennuksesta oli muutettu vähän aikaa sitten motelli Ingalaksi. Huoneessa oli kaksi sänkyä, pöytä, pari tuolia ja vessa. Suihkutilat olivat käytävässä yhteiskäytössä. Jonkun aamupalan olisi periaatteessa saanut tilata, mutta päätin käydä pyörällä vajaan kolmen kilometrin päässä olevassa kaupassa ostamassa iltapalaa / -herkkuja ja aamupalaa. Kello ei ollut kuitenkaan kuin vasta vähän yli kuuden, joten jotain pitäisi vielä syödäkin. Kaupassa käynnin jälkeen kävin suihkussa, asetuin huoneeseen ja aloin suunnittelemaan seuraavan päivän reittiä. Kirkkonumella olin soittanut jo Tuulille ja anonut yhtä ylimääräistä retkipäivää, sillä halusin käydä Hangossa ja siellä käynti ja Punkalaitumelle pyöräily ei onnistuisi yhden päivän aikana eteenkään, kun jouduin jäämään jo Inkooseen yöksi – eikä olisi onnistunut kyllä muutenkaan. Samalla tuli syötyä vähän sämpylää yms. sekä lakritsaa ja sipsejä. Ilta meni vielä ihan mukavasti, vähän oli herkuttelusta ähky olo, mutta muuten ihan OK. Mittaa retkipäivälle kertyi noin kymmenen tuntia, josta ajoaikaa oli 7:30 tuntia. Matkaa kertyi 175 kilometriä ja lisäksi viiden kilometrin kauppareissu. Nousumetrejä kertyi 1300 metriä ja kaloreita kului 4000 kcal.
Yöllä alkoi vatsaa vääntämään ja polttamaan ja ramppasin koko yön vessassa. Yö oli muutenkin melko huono, kun ei oikein saanut nukuttua, ja aamulla olo oli heikko ja voimaton, ja kun alkoi syömään aamupalaa, niin mikään ei oikein uponnut. Väkisin kuitenkin söin sämpylää ja jotain muutakin, mutta melko vähiin tankkaaminen jäi. Olin herännyt melko aikasin ja päätin, että huilaan vielä vähän aikaa, enkä lähtisi liikenteeseen ennen kasia. Sainkin oloni vähän paremmaksi, mutta mitenkään vahva olo ei ollut.
Kun lähdin liikenteeseen klo 7:59, niin sää oli sumuinen, mutta kirkastumaan päin. Ensin pyörähdin Inkoon satamassa, mutta melko pian lähdin polkemaan kohti Tammisaarta. Alkuun jouduin hiekkatielle, mutta muutaman kilometrin jälkeen pääsin hyväkuntoisella asfaltille. Tien numero oli 1050, jonka varrella oli jokusia hienoja vanhoja pieniä kyliä. Tie oli taas vaihteeksi tosi mäkinen ja mutkainen, mutta ihan mukavaa ajettavaa. Olo ei ollut vieläkään mikään huippu ja tunnin ajon jälkeen pysähdyinkin syömään vähän aamupalalta jääneitä eväitä. Tammisaareen oli matkaa noin 45 kilometriä ja sillä välillä en juurikaan pysähdellyt. Ainoastaan Raaseporin linnanraunioilla poikkesin, mutta en sielläkään sen enempää kierrellyt. Riisuin vain irtohihat ja tuuliliivin ja laitoin aurinkorasvaa, kun aamusumu oli hälvennyt ja aurinko oli alkanut paistamaan. Tammisaaressa tein pienen kierroksen ja kävin satamaterassilla syömässä sämpylän. Sämpylän syömiseen meni aikaa yllättävän kauan sillä ruoka ei edelleenkään uponnut vaan leipää sai jauhaa suussa melkoisen tovin.
Seuraavaa yöpaikkaa en ollut vielä varannut ja nyt oli mahdollisuus, että suuntaisin esim. kohti Turkua tai jonnekin lähemmäksi maalia, tai sitten kävisin suunnitellusti Hangossa. Päätin suunnata kohti Hankoa ja toivoa että olotila pysyy edes tällaisena ja pystyy polkemaan vielä Hangosta poiskin päin. Hankoon johtava 25-tie oli tosi vilkas, mutta onneksi pian Tammisaaren jälkeen pääsin kääntymään pienemmälle tielle, joka kulki Leksvallin ja Skogbyn kautta. Ennen Lappohjaa joutui taas vähäksi aikaa isolle tielle, mutta Lappohjassa pääsi jälleen pienemmille teille, joissa pääsi taas katselemaan hienoja mäntykangasmaastoja. Pieni pysähdys piti Lappohjassa pitää kun alkoi satelemaan, mutta se ei kestänyt montaakaan minuuttia. Matka taittui hieman tahmeasti, sillä vastatuuli haittasi taas matkan etenemistä. Hankoon saavuttuani etsin ensimmäisenä ruokapaikan, jossa olisi joku noutopöytä. Ihan hyvä paikka löytyikin, ja siellä sain vähän pizzaa, nuudelia ja salaattia syötyä, mutta vähän väkisin änkeemistä edelleen syöminen oli. Onneksi sentää pysyi sisällä, joten eiköhän siitä jotain energiaa irtoa loppupäivälle. Kävin vielä pyörähtämässä Tulliemen rannassa ja ostamassa kaupasta evästäydennystä. Sitten matka jatkoi takaisin kohti Tammisaarta, samaa reittiä kuin tullessakin.
Pizzasta ja myötätuulesta sai voimia paluumatkalle Tammisaareen. Ajattelin että paluu voisi olla tuskien taival, mutta se lähtikin etenemään mukavalla tahdilla. Ainoa huolen aihe oli edessä ja ylhäällä. Aurinko paisteli vielä mukavan lämpimästi, mutta se sain edessä olevan taivaan mustaksi ja uhkaavaan näköiseksi. Vähän ennen Lappohjaa alkoi ensin vähän tihuttamaan ja sitten satamaan kunnolla. Onneksi oli juuri Lappohjan taajamassa ja pääsin linja-autopysäkille suojaan. Kymmenisen minuuttia siinä istuskelin ja sitten näytti siltä että sade vähän hellittäisi, vaikka sadetutka näyttikin toista. Lähdin kuitenkin liikenteeseen toivoen ettei sade pahene. Sade kuitenkin jatkui ja pian pysähdyin pukemaan sadeliivin päälle. Onneksi ei ollut kylmä, sillä vaikka satoikin ihan kunnolla, niin silti jostain pilvien välistä aurinkokin yritti paistella. Vettä sateli varmaankin tunnin verran ja loppui joskus neljän aikoihin. Tuolloin olin kääntynyt jo Taamisaaresta Saloon johtavalle tielle numero 52. Tuota tietä piti ajella kymmenen kilometrin verran Tenholaan asti. Tämä pätkä oli melko ylämäkivoittoinen ja vilkasliikenteinen. Tie oli myös juuri asfaltoitu, eli oli kyllä hyvässä kunnossa, mutta piennarviivoja ei oltu vielä maalattu, joten vähän oli turvattoman oloista polkea. Tenholassa olo oli taas sen oloinen, ettei ihan kauheasti tarvitsisi enää jatkaa. Ostin Salesta vähän purtavaa, muttei se vieläkään oikein maistunut. Kamppeetkin olivat melko märät. Aloin siis taas katselemaan löytyisikö esim. Perniöstä, reilun 20 kilometrin päästä, sopivaa yöpaikkaa, ja kyllähän sieltä löytyi ja jälleen Booking.com:n kautta varausta eteenpäin. Jouduin ajelemaan vielä jonkin verran vilkkaamman ison tien reunaa, mutta aika paljon pääsin pienemmillekin teille, jotka eivät tehneet kauheaa kiertoa. Perniön päässä alkoi olemaan taas ihan hienoja maalaismaisemia, ainakin noilla pikkuteillä. Päivän retkiaika oli vähän vajaa kymmenen tuntia, josta ajoaikaa vähän päälle seitsemän tuntia. Matkaa kertyi illan kauppareissun kanssa 170 kilometriä. Nousumetrejä tonnin verran ja kulutettuja kaloreita 3800 kcal. Päivän sääksi voisi sanoa “monipuolinen”.
Viimeinen yöpaikkani oli Pernion Majoituksessa. Sain käyttööni käytännössä pienen yksiön, jossa oli keittiö, olohuone, makkarisyvennys, WC- ja suihkutila. Ulkona olisi ollut myös grillausmahdollisuuksia yms., mutta minulle riitti tähän hätään suihku, ruoka joka uppoaisi ja sänky – myös vessalle oli melkoinen tarve. Suihkun jälkeen kävin pyörähtämässä paikallisen komean kirkon ympäristössä ja läheisessä marketissa hakemassa iltaruokaa ja aamupalaa. Olo oli taas vähän heikompi, mutta onneksi lämmin porokeitto maistui ja vähän suklaatakin sain mahaani tuomaan energiaa. Jonkin aikaa katselin televisiota, mutta sitten sänky kutsui luokseen. Yöllä jouduin jälleen käymään jokusen kerran vessassa. Ensimmäisellä kerralla heräsin hiestä märkänä, mutta muuten olo oli ihan OK.
Viimeiseen retkipäivään olin herännyt normaaliin tapaan ajoissa, mutta nukahdin kuitenkin uudelleen ja heräsin vasta kasin jälkeen. Aamutoimiin meni tunnin verran, jonka jälkeen pääsin taas liikenteeseen. Aamulla olo oli ihan ok, vaikka maha olikin vielä kuralla. Aamupalakin maistuin edellispäivää paremmin, joten toive hyvästä viimeisestä ajopäivästä oli korkealla. Sääkin näytti ihan lupaavalta. Olin kuitenkin suunnitellut reitin kulkemaan melko suorinta reittiä kohti Punkalaidunta ja Vehkajärven mökkiä, ja matkaa sille näytti tulevan 115 kilometriä. Eli olisin hyvissä ajoin päivällä perillä, jos mitään ihmeellistä ei tapahtuisi. Ensin reitti kulki Saloon, jonne oli matkaa 23 kilometriä, ja sinne piti polkea jälleen suurimmaksi osin 52-tien vartta. Onneksi alkuun oli pyörätietä ja sitten leveää piennarta, joten rennosti pääsi ajelemaan eikä takatutkan piippauksesta tarvinnut kauheasti huolestua. Salossa pysähdyin sen verran, että kävelin torin läpi ja ihmettelin väenpaljoutta siihen aikaan torstaiaamua. Toripäivä oli kuumimmillaan. Salosta matka jatkui Kosti TL:ään, jossa tuli 57 kilometriä täyteen, eli siellä päivä oli puolivälissä. Ennen Koski TL:ää pysähdyin lukemaan muistolaattaa Kaupin linnasta ja samalla söin vähän eväitä pois. Maisemat olivat muuttuneet taas enemmän peltomaisemiksi. Aurinko paisteli, tuuli oli vähän myötäinen ja olokin ihan ok, joten mikäs siinä oli polkiessa. Jossain kohtaa kävi jopa mielessä, että pitäisikö tehdä vähän pidennystä päivämatkaan, mutta päätin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa. Koski TL:n jälkeen tultiinkin pian sitten jo Ypäjän puolelle ja jo aiemmin poljetuille teille. Ypäjä tuli ohitettu äkkiä ja viimeinen 30 kilometrin pätkä lähti käyntiin. Loppukilometreilläkään ei tullut mitään ihmeellistä vastaan, vaan kilometrit vähenivät ja maali läheni. Mökille pääsin ennen kolmea. Olo oli ihan vahva ja pitkästä aikaa oli jopa vähän nälkäkin. Makaroonilatikko ja mustikkapiirakka maistuivat mainioilta roskaruuan ja munkkien jälkeen. Päivän ajoaika oli 4:30 tuntia ja tänään pysähdyksiin meni aikaa vain vartin verran. Matkaa kertyi 116 kilometriä, nousumetrejä 670 metriä ja kaloreita kului 2100 kcal.
Tämä kuuden päivän pyöräretki onnistui ihan mainiosti. Ylitsepääsemättömiä ongelmia ei ollut ja ongelmia ylipäätään melko vähän. Tämä oli nyt tällainen reissu, jossa tuli kerättyä vähän ehkä liikaakin kilometrejä. Yöpaikat vähän sanelivat tahdin, ja seuraavalla kerralla yöpaikat voisi sijoittaa isompiin paikkoihin, joissa iltaisin voisi kiertää vähän nähtävyyksiä ja pystyisi pitämään päivämatkat lyhyempinä. Nyt yöpaikat olivat vähän sellaisissa paikoissa, joissa ei ihan kauheasti ollut nähtävää, joten päivääkään ei kannattanut lopettaa kovin aikaisin. Myös sää suosi. Vettä ei onneksi tullut paljon, joten mukana olleilla kamppeilla selvisi hyvin. Muutankin varusteita oli sopiva määrä, jotain ei tarvittu, mutta ne oli hyvä olla varalta mukana kun ei etukäteen tiedä mitä tapahtuu. Maisemiakin oli monenlaisia. Paljon kuitenkin ihan pusikkojen reunustamaa tietä, jossa ei juuri nähtävää. Mutta paljon oli ihan hienoa maalais- ja kulttuurimaisemaa, komeita mäntykankaita ja järvimaisemia. kaksinumeroiset tiet ovat melko tylsiä ajaa, ainakin jos piennar on kapea ja joutuu koko ajan varomaan autoja. Takatutka oli kyllä hyvä koko reissun ajan, pienemmillä teillä voi ajaa vähän vapaammin keskemmällä tietä, kunnes tutka piippaa, ja isommilla teillä osasi ottaa piipatessa tukevamman otteen tangosta.
Retkellä tuli ajettu n.1020 kilometriä ja siihen kului aikaa noin 42 tuntia, eli keskivauhdiksi tuli noin 24 km/h. Garminin pyörämittarin mukaan nousua oli 7200 metriä, johon pitää suhtautua vähän varauksella. Polarin mittarin mukaan kaloreita olisi palanut 23000 kcal:n verran, mutta en pitäisi tuotakaan ihan absoluuttisena totuutena.
Tällainen oli ensimmäinen useamman päivän pyöräretkeni. Saa nähdä mitä ensi kesä tuo tullessaan.
Kolmas lomaviikko sujui mukavissa keleissä, ja pääasiassa mökkeilemässä Vehkajärvellä. Muutama sadekuuro viikkoon mahtui, mutta pääosin oli poutaa ja lämpötiloissa liikuttiin hellerajan tuntumassa, joten mistään kauhean paahtavista keleistä ei tarvinnut kärsiä, mutta hyvin kuitenkin tarkeni. Kovat tuuletkaan eivät olleet kiusana.
Maanantai oltiin vielä kotimaisemissa. Heti aamusta juoksin kotoa Tohlopin ja Santalahden kautta Kalevan maauimalalle. Jalka oli ihan hyvän tuntuinen ja vauhti nousikin 4:24 min/km:iin. Matkaa kertyi 14,5 kilometriä ja aikaa kului 1:04. VK-lenkiksi tämän voisi luokitella. Sää oli jo melko lämmin, asteita oli parikymmentä ja aurinko paisteli. Hiki siis valui, mutta onneksi juoksun päälle pääsi maauimalaan uiskentelemaan. Uin pullarilla 2000 m. Ihan ok:lta uinti tuntui – vielä kun saisi avovesiuintiin intoa. Uinnin päälle Itsudemoon tankkaamaan ja sitten elokuviin katsomaan uutta Indiana Jonesia.
Tiistaiaamusta lähdin polkemaan kohti Vehkajärveä. Alle otin gravelin, kun oli tarkoitus polkea uusia hiekkateitä pitkin. Uutta pätkää tuli heti Pirkkalassa kun poljin Heikkiläntien kautta. Sitten matka jatkui Lempäälän kautta kohti Vesilahtea normaalia reittiä, mutta Näppilänsalmen jälkeen käännyin Koskenkylään päin ja sieltä jatkoin Kehron kautta kohti mökkiä. Loppumatkan varrella kiertelin vielä Väinö Linnan reitillä sekä Kiimankulman hiekkateillä. Yhteensä matkaa kertyi 100 km ja aikaa kului hieman alle 4 tuntia. Eli rauhassa tuli mentyä ja reitistä oli yli puolet hiekkatietä.
Keskiviikkona poljin jälleen gravelilla rauhallisen 60 kilometrin reissun pitkin poikin Punkalaitumen hiekkateitä. Reitti kulki mm. Katialantiellä, Oriniementiellä, Aronkulmantiellä, Ala-Jallintiellä sekä Valajärven takana Järvenrannantiellä. Keli oli edellisen päivän tapaan vallan mainio. Aurinko paisteli ja lämpöä riitti hellelukemiin asti. Heti pyöräilyn päälle juoksin 9 kilometrin pätkän Valajärventien hiekkapinnalla. Vauhti oli 4:38 min/km ja keskisyke 130 bpm. Jalka ei ollut ihan tuoreimmillaan. Muutenkin nämä yhdistelmätreenit ovat jääneet tänä vuonna melko vähiin.
Myös torstaina sää oli komea. Edessä oli pitkä pyörälenkki, joka kulki pääosin uusia reittejä pitkin. Tuulta oli vähän ja se puhalteli etelästä päin, eli alkumatkasta se oli vastainen, mutta loppumatkasta se siivitty pyörän hyvään vauhtiin. Ensin poljin Nuutajärven kautta Hanhisuolle ja sieltä Urjalantielle. Urjalantien jälkeen alkoi uudet tuntemattomat reitit, kun suuntasin Lautaportaaseen päin ja sieltä Räyskälän kantatien kautta Härkätielle. Härkätietä pitkin poljin aina Somerolle asti. Matkalla kävin pyörähtämässä Eerikkilän urheiluopiston parkkiksella, kun en ollut siellä ennen käynyt. Somerolla pidin pienen tauon, kun hain kaupasta vähän täydennystä juomavarantoihin ja vähän muutakin purtavaa tuli otettua. Somerolta poljin Pitkäjärvelle, josta käännyin kohti Ypäjää. Ypäjältä Hurrinkulmalle ja sieltä Ristimäenkulman kautta takaisin mökille. Matkaa kertyi 177,5 kilometriä ja aikaa kului 5:40, eli keskariksi muodostui 31.3 km/h ja keskitehot olivat 188W. Mukava reitti ja alustan kunto yllätti positiivisesti. Huonoja pätkiä ei juurikaan ollut ja tosi hyvää pintaa oli paljon. Maisemiltaankin reitti oli ihan mukava. Oli metsäpätkiä ja peltomaisemia, tylsät pusikkopätkät olivat vähissä.
Perjantaina ei tullut kuin vähän graveloitua mökin lähellä hiekkateillä. Päivällä oli mökillä tullut kunnon sadekuuro, mutta sen alle en onneksi joutunut. Pyöräilyn yhteydessä tuli käytyä Jalasjoen torilla letulla.
Lauantaina aamupäivästä polin maantiepyörällä mökiltä kotiin. Sen verran ajoissa olin liikenteessä, että lämpö ei ehtinyt nousemaan kuin vähän päälle pariinkymmeneen asteeseen. Tuulen suunta oli myös suotuista ja se siivitti keskivauhdin mukavaksi. Reitti kulki ensin Haritun kautta, eli hiekkatietä tuli alkuun 7 kilometriä. Sitten Punkalaitumen keskustan kautta Sastamalaan ja sieltä Häijään, Salmin ja Siuron kautta kotiin. Matkaa kertyi 105 kilometriä ja aikaa kului 3:17, eli keskivauhdiksi tuli mukava 31.9 km/h, keskitehon ollessa 185W. Jalka oli yllättävän hyvä, vaikka treenitunteja oli viikolta takana jo aika lailla.
Sunnuntaina aamupäivällä lähdin juoksemaan viikon pitkistä. Vähän arvelutti kuinka väsynyt jalka olisi, ja kyllähän se vähän olikin. Juoksin kuitenkin 27 kilometriä 5:10 min/km vauhdilla, keskisykkeen ollessa 123 bpm. Eli ihan ok, vaikka väsynyttä olikin. Muuten sää oli jälleen mukava, mutta etelätuuli puhalteli paikoin ikävästi vastaan. Iltapäivällä kävin vielä pyörällä Pirkkalan Veskassa ja tulin Santalahden kautta takaisin. Matkaa kertyi tästä rauhallisesta lenkistä 32 kilometriä.
Metsäpalovaroitukset voi laittaa vähäksi aikaa hyllylle Pirkanmaalla. Vettä on tullut siihen malliin, että vähempikin olisi ehkä riittänyt. Muuten on kyllä ollut ihan mukavaa ulkoilukeliä. Lämmöt ovat olleet alle parissakympissä, joten ei liian kuumakaan ole ollut. Tuuletkin ovat olleet pääosin melko vaimeita.
Toinen lomaviikko meni kotihommissa. Mutta kyllä sitä tässä on tullutkin reissattua. 16 päivän aikana tuli oltua kaksi yötä kotona ja nukuttua kahdeksassa eri sängyssä – tai yksi noista öistä oli kyllä teltassa.
Viikon isoin homma oli massan vaihto pihassa. Talvisin piha on routinut sen verran, että ajattelin kaivaa siitä savet pois ja laittaa kuopan pohjalle routaeristeen ja routimatonta tavaraa päälle. Lisäksi tuli piilotettua pihasaunaprojektista aikoinaan jääneitä kivenlohkareita kuoppaan. Seuraava joka pihan aukaisee, voi vähän kirota, ainakin jos on lapion kanssa liikenteessä.
Maanantai on reeneistä vapaa päivä, mutta tiistaina iltapäivällä löytyi sopiva rako vesisateissa ja kävin juoksemassa reilun 16 kilometrin lenkin 75 minuuttiin. Vauhdiksi tuli 4:37 min/km. Jalka ei ollut ihan terävimmillään eikä kelikään ollut kaikkein suotuisin. Lounaistuuli oli melko kova, asteita 13 ja sadekuurojakin sain niskaani. Illalla tein vielä kolmen vartin kotisalitreenin.
Keskiviikkona illalla käytiin pitkästä aikaa tekemässä Peetun kanssa yhteislenkki. Juoksimme rauhallisen 12 kilometrin lenkin ja aikaa siihen kului tunti. Päällä saunomista ja maailman parantamista.
Torstaina oli taas pyöräilypäivä. Alle otini pienen tauon jälkeen maantiepyörän. Viimeiset 600 kilometriä olikin tullut poljettua gravelilla. Kyllä tuo maantipyörä on vaan ketterämpi ajaa. Aamupäivällä lähdin liikenteeseen ja suuntasin ensin kohden Ylistä ja sitten kohti Karhea. Karhe silta oli laitettu juuri samana päivänä remonttiin, eikä siitä päässyt yli. Jouduin palaamaan nelisen kilometriä takaisin päin ja kiertämään Kyrönlahden kautta. Matka jatkui kohti Viljakkalaa ja sieltä Hämeenkyrön kautta Heinijärvelle ja Mahnalaan. Lopuksi kiersin veilä Siuron kautta kotiin. Matkaa kertyi 114 kilometriä ja aikaa kului noin 3:45. Eli keskariksi tuli 30.6 km/h ja keskitehot 188W. Keli oli suotuisa, sillä tuuli oli vähäistä eikä aurinkokaan porottanut. Lämpöä oli hieman alle parinkymmentä astetta.
Perjantaina aamupäivällä lähdin juoksemaan viikon pitkää juoksulenkkiä. Tein Siivikkala – Lentävänniemi – Hiedanranta -lenkin, josta kertyi matkaa tasan 27 kilometriä ja aikaa kului 2:20, eli keskariksi tuli 5:09 ja keskisykkeeksi 122. Vauhti oli tavoitteeseen nähden vähän liian kovaa, mutta jalka oli kuitenkin yllättävän hyvä, vaikka pelkäsin edellisen päivän pitkän pyöräilyn vielä painavan. Keli oli jälleen vallan mainio juoksenteluun. Ei juurikaan tuulta eikä aurinkokaan präkittänyt. Lämpöä vähän alle 20 astetta eikä vesisadettakaan ehtinyt tulla niskaan.
Lauantaina tein vain tunnin kotisalitreenin. Illalla piti käydä vähän pyöräilemässä, mutta vesisade vähän pilasi sen. Muutenkin taas koko päivä pihahommissa, niin sauna houkutteli pyörälenkkiä enemmän.
Sunnuntaina pääsin sitten pyöräilemään ja otin sitten takaisin lauantain löysäilyn. Aamupäivällä lähdin maantipyörällä liikenteeseen ja suuntasin itä-Tampereelle. Santalahden, Petsamon ja Atalan kautta poljin ensin Viitapohjaan. Pulesjärventieltä alkoikin minulle uudet maantiet. Tämä kostautui heti Viitapohjan jälkeen kun tie muuttui sorapintaiseksi ja oli sitä 7 kilometrin matkan aina Kutemaan asti. Rengasrikkoa ei onneksi kuitenkaan tullut. Jyväskyläntien ylityksen jälkeen suuntasin Yliskylään ja sieltä Ponsan kautta Kangasalle. Tuo Orivesi-Kangasala -tie tarjosi ihan mukavia maalaismaisemia. Tie tosin oli tosi mäkinen ja kaksinumeroisena tienä se oli myös melko vilkasliikenteinen eikä piennarkaan ollut kovin leveä. Takatutka huusikin melko tiheään. Kangasalta jatkoin matkaani kohti Hervantaa ja sieltä Sääksjärven ja Vanattaran kautta Lempäälään ja lopuksi Säijän kautta kotiin. Matkaa kertyi 154 kilometriä ja aikaa kului 5:15. Keskariksi tuli näin 29,4 km/h ja teskitehot olivat 174W. Keskaria pienensi jonkin verran Viitapohjan hiekkatieosuus. Lämpöä oli jälleen vähän alle 20 astetta ja taivas oli puolipilvinen. Pohjoisen puoleinen tuuli oli melko napakkaa ja vastatuulipätkillä se näkyi myös vauhdeissa. Hiekkatieosuutta lukuunottamatta oli ihan mukava reitti ja tuli taas tutustuttua uusiin tieosuuksiin.
Kulunut viikko tuli vietettyä kokonaisuudessaan vähän pohjoisemmassa, ja pääosa vielä napapiirin pohjoispuolella. Saariselän Kiilopäälle tultiin jo viime viikon lauantaiehtoona ja pois lähdimme loppuviikosta.
Kelit Kiilopäällä olivat melko sopivat ulkoiluun. Vettäkin tuli parina päivänä, mutta suurin osa ajasta oli poutaa ja aurinkoista. Lämpöäkin riitti, vaikka aamuisin olikin vähän vilakampaa, mutta jonain päivinä oltiin jopa helteen puolella.
Majoituimme jälleen kerran Kiilopään keskuksen Suomen Ladun mökkiin. Mökki oli Tuurentupa 2, jossa emme ole tainneet ennen olla majoittunut. Mökkejä oli rempattu jonkin verran. Kaikkiin mökkeihin oli näyttänyt tulleen lämpöpumput, joten hellekeleillä mökki saatiin vanhalle koirallekin sopivaan lämpötilaan. Ja ainakin tässä mökissä oli myös telkkaria päivitetty ja keittiön kalusto sähkövehkeineen uusittu. Joten kyllä kelpasi mökkeillä. Ainoa häiriö oli, että uutta parkkipaikkaa perustettiin vanhan viereen ja sitä jyräiltiin parina päivänä aamusta iltaan niin että koko mökki tärisi.
Alkuviikko oli Sisulle vielä vaikea. Kipuja tuntui olevan eikä ruokakaan maistunut vanhaan tapaan. Tiistaina kuitenkin jalan iso rakko puhkesi ja sieltä tuli veristä nestettä oikein suihkuamalla. Tämä taisi auttaa kaverin olotilaan ja loppuviikosta alkoi jo lenkitkin maistumaan. Ruokarytmi on kuitenkin edelleen sekaisin ja lääkkeitäkin menee vielä aika paljon, vaikka kipulääkkeistä ollaan luovuttu.
Viikko alkoi juoksulenkillä. Suuntasin lenkin Kakslauttaseen ja sieltä tulin takaisin Muotkan majan ja Sivakkaojan kautta. Matkaa kertyi tasan 15 kilometriä ja aikaa kului vähän päälle 1:14, eli vauhti oli vähän alle vitosta. Alku oli reippaanpaa menoa kun sai juosta hyväpohjaista latupohjaa, joskin korkeuseroja oli jonkin verran. Loppumatkasta siirryin polkujen puolelle ja vauhti rauhottui. Sää oli sopiva juoksenteluun, sillä lämpöä oli 12 astetta ja oli pilvistä. Vettä ei enää satanut, vaikka aamulla sitä oli jonkin verran tullutkin. Illalla kävimme vielä Tuulin kanssa pyörillä Saariselän keskustassa ruokakaupassa. Matkaa kertyi 29 kilometriä ja aikaa kului vähän reilu 1,5 tuntia. Eli rauhassa mentiin latupohjia pitkin.
Tiistaina aamupäivällä lähdin tekemään viikon pitkää juoksulenkkiä. Sää pitkään juoksuun oli taas ihan sopiva, sillä lämpöä oli viitisentoista astetta ja puolipilvistä. Ensin reitti suuntautui Luulammille päin. Alkuun oli siis vajaa kolme kilometriä rapsakkaa nousua, jonka jälkeen lasketeltiin vielä rapsakammin puolisentoista kilometriä. Luulammilta suuntasin kohti Rautulampea. Tämän noin 6.5 kilometrin väli oli kapeaa polkua, jossa ei oikein voinut maisemia katsella, sillä katse piti olla alaspäin, jotta näki mihin astui ja jalkansa laittoi. Tästäkin huolimatta olin kertaalleen turvallani, mutta onneksi en lyönyt polveani tai mitään muutakaan paikkaa kiviin, tuuriakin siis oli. Rautulammi oli reissun puolivälissä, eli 11 kilometrin matkan takana. Tuolla pidin pienen tauon, ennen kuin lähdi kipuamaan kohti Raututunturia. Aurinko oli alkanut paistamaan, joten lämpöä avotunturissa riitti. Katse piti pitää edelleen reitissä, sillä kivikkoa riitti koko avotunturin ylityksen ajan. Päästyäni Nilanpään retkeilyreitille, meno muuttui vähän rennommaksi, vaikka edelleen oli vähän kivistä. Loppukilometrit olivat kuitenkin loivaa alamäkeä, joten vauhti kasvoi ja kilometrit taittuivat nopeammin. Matkaa kertyi 22,5 kilometriä ja aikaa kului vähän päälle 2 tuntia. Keskariksi muodostui 5:29 min/km. Keskisyke pysyi yllättäen alle 130 bpm:ssä vaikka nousumetrejä reitillä oli noin 480. Mukava reitti, vaikka vähän vaativaa juoksua olikin. Vasemman pohkeeni sain ainakin jumiin.
Keskiviikkona oli vuorossa pyöräilyä. Reitti kulki vähän siellä sun täällä Kiilopään ja Kaunispään välillä. Alkuun lähdin Kakslauttaseen ja sieltä suuntasin satunnaista reittiä pitkin Kaunispäälle. Kaunispäällä pieni munkkitauko ja sitten kohti Luulampia ja sieltä Laanilan ja Kakslauttasen kautta takaisin Kiilopään mökille. Matkaa kertyi 74 kilometriä ja ajoaika oli 3:40. Eli keskivauhti oli vain hieman päälle 20 km/h, mutta reitti kulki välillä metsääkin pitkin, jossa vauhtia ei oikein päässyt pitämään, mutta eipä se tämän lenkin tarkoitus ollutkaan. Sää oli pääosin aurinkoinen, mutta loppumatkasta alkoi sateenuhka olla päällä, ja ihan viimeisillä kilometreillä vähän vettä sainkin niskaani, mutta kunnolla en päässyt kastumaan. Illalla rentouteltiin väsyneitä ja jumittavia jäseniä savusaunassa ja 14 asteisessa purouinnissa.
Torstaiaamu oli taas sopivan viileä juoksulenkkiä silmälläpitäen. Alkuun juoksin Kakslauttasiin päin latupohjia pitkin. Reilun kolmen kilometrin jälkeen käännyin Laanilaan päin ja kasin kohdalla Ahopäille päin. Eka kasi oli hyväpohjaista, mutta vaihtelevaa maastoa, mutta Ahopäille suuntauksen jälkeen alusta muuttui ensin vähän kivikkoiseksi ja sitten kun kunnon nousu alkoi niin kunnon kivikoksi. Ahopäiltä oli sitten pari kilsaa laskettelua Kiilopään keskukseen. Lopuksi juoksin vielä Kiilopään huipuille ja sieltä takaisin mökille. Vajaan kahden kilometrin nousuun Kiilopäälle (alaportti – kivikasa) ja noin 230 nousumetriin kului aikaa 13:15 ja alaspäin tulin 9,5 minuuttiin. Kokonaisuudessaan matkaa kertyi 16,5 kilometriä ja aikaa kului 1:25, ja nousumetrejä 420. Kiilopään nousu oli aika rankka. Jalat olivat kunnossa, mutta hapenotto kinnasi. Sykkeetkin nousivat nousussa “vain” 170 bpm:ään. Lenkin päälle taas Kiilopuroon jäähdyttelemään – savusauna jäi tällä kertaa väliin.
Perjantaina pakkasin omat kamani autoon ja lähdin iltapäivällä polkemaan kohti Sodankylää. Retki oli vähän sellainen mallia extemporee ja varustus sen mukainen. Olin löytänyt pari päivää aikaisemmin yöpaikan Sodankylän puskaradion fb-ryhmän kautta. Eräs yksityinen perhe tarjosi yläkerran sänkyään edulliseen hintaan, joten kustannuksien puolesta ei tarvinnut olla huolissaan. Kampetta oli mukana minimaalisesti, sillä kunnon pyörälaukkua ei tullut otettua mukaan. Satulalaukkuun tungin sortsit, pitkähihaisen paidan ja hammasharjan. Pyöräilypaidan ja tuuliliivin taskuihin änkesin sitten muuta tarpeellista – vähän energiaa, käynnykkälaturin ja irtopunttia. Matka sujui mukavasti, vaikka loppujen lopuksi tuolla pätkällä ei ihan kauheasti mitään nähtävää ole – suota, lampia, jänkää ja pusikkoa. Matka kuitenkin taittui joutuisasti, sillä reitti oli jonkin verran alamäkivoittoinen ja myötätuulikin siivitti menoa. Lämpö Kiilopään päässä oli 15 astetta, mutta etelään päin tullessa se nousi jokusella asteella. 125 kilometrin pätkään kului aikaa vähän alle neljä tuntia. Keskivauhdiksi tuli melko tarkkaan 32 km/h, eli myötäinen oli ihan hyvä kun gravelilla sai tuollaisen keskarin aikaiseksi ja vain 117 bpm:n keskisykkeellä. Kerran pysähdyin syömään lettuannoksen 85 km:n kohdalla. Ennen majapaikkaan siirtymistäni kävin Sodankylän keskustassa syömässä ja kaupassa hakemassa aamiaistarpeita. Majapaikka oli mukavan rauhallinen ja extra-hienoa oli päästä pihasaunaan lämmittelemään.
Lauantaiaamusta pakkasin jälleen kamppeet kasaan ja lähdin kahdeksan aikoihin polkemaan kohti Rovaniemeä. Tuuli lähti Kiilopäältä ajelemaan noin tunti lähtöni jälkeen ja matkan aikana olikin mukava arvuutella kuinka pitkälle pääsisin, ennen kuin autokyyti kutsuisi. Tällekin päivälle osui melko hyvin myötätuuli. Reitti ei ollut edelliseen päivään nähden niin alamäkivoittoinen, mutta kyllä hyviä myötäpätkiä tällekin reitille tuli. Lämpö oli lähtiessä 14 astetta, mutta kohosi taas muutamalla asteella. Maisemat olivat tänäänkin samanlaisia, ehkä vähän enemmän asutusta oli teiden varsilla, mutta ei mitään sellaista, jonka vuoksi olisi kannattanut pysähtyä. “Huoltoauto” varvasi minut vähän ennen Rovaniemen artic circleä, mutta sinne teimme kuitenkin treffit. Tälle päivälle matkaa kertyi 122 km ja aikaa kului 3:43, josta muodostui keskinopeudeksi niinkin hyvä kuin 32.8 km/h. Keskisyke oli 122 bpm, eli vähän edellispäivää korkeampi, mutta tällä pätkällä olikin enemmän ylämäkiä ja loppumatkasta oli vähän rutistustakin, jotta pääsisin mahdollisimman pitkälle ennen huoltoauton varvausta. Ounasvaaralla kävin suihkussa ja saunassa sekä myös syömässä. Sitten matka jatkui autokyydillä Vuokatin Katinkultaan jossa yövyimme seuraavan yön.
Puolenviikon maissa olin ilmottautunut Tour de Kainuu -pyöräilytapahtumaan, jonka toinen, 85 kilometrin päivä poljettiin sunnuntaina. Ilmoittautumishetkellä sää oli näyttänyt tapahtumahetkelle poutaa, mutta nyt starttihetkellä, aamulla klo 10, vettä vähän suhjutteli ja lämpöä oli kymmenisen astetta. Piti siis laittaa vähän suunniteltua enemmän kampetta päälle – puffa, hanskat, kengän suojukset ja sadeliivi. Onneksi nämä kaikki oli pakattu matkaan mukaan. Lähdimme yhteislähdöllä, mutta omissa vauhtiryhmissämme. Itse olin mukana 30-32 km/h -ryhmässä, jossa oli ehkä kolmisenkymmentä polkijaa. Heti liikkeelle päästyämme alkoi vettä satelemaan vähän enemmän ja kaikki kamppeet kastuivat melko äkkiä. Vielä kun porukassa ajoi, niin vettä lensi päälle joka puolelta. Reitti suuntasi ensin lounaaseen Mustolanmutkaan, josta jatkoimme kohti Kajaania. Ensimmäinen tunti satoi vettä ja vilu meinasi tulla, kun vielä ajoviima tunkeutui vaateiden läpi. Porukassa ajo oli myös sellaista, että välillä sai vain rullailla, jolloin myöskään lämpöä ei päässyt tuottamaan. 6-tielle päästyämme minä pääsin keulille vetämään ja siellä sai laitta enemmän tehoja kehiin. Keulilla oli muutenkin mukavampaa, kun vesi ei lentänyt koko aika päälle eikä tarvinnut vahdata edellämenijän takarengasta. Vähän ennen Kajaania sade lakkasi ja tietkin muutuivat kuiviksi. Kajaanissa, noin 42 kilometrin kohdilla oli myös reissun ainoa tankkauspiste jossa pysähdyimme vähän nappaamaan jotain energiaa. Pitkään ei viitsinyt siinä seisoskella, sillä märissä kamppeissa vilu pääsi iskemään. Kajaanista matka jatkui kohti Jormuaa ja sieltä takaisin kohti Vuokattia. Jossain 60 kilometrin kohdilla porukka pysähtyi tekniselle tauolle, mutta minä jatkoin yksin matkaa. Tässä vaiheessa alkoi taas satelemaan vettä. Reitti kulki vielä Naapurivaaran ison nousun kautta ja siinä kohdin pari muuta ryhmästä erkautunutta oli saanut minut kiinni. Nousu oli sen verran rapsakka, että vähän raskaammalla gravelilla ei pysynyt noiden parin pyöräilin mukana, vaan jatkoin nousua yksin. Sade oli onneksi taas lakannut, joten Naapurivaaran kovassa laskussa oli ihan hyvä näkyväisyys eikä lasit olleet vedestä tukossa. Muutaman viimeisen kilometrin menimme erään polkijan kanssa vuorovedolla maaliin asti. Aikaa tuohon vähän vajaaseen 86 km:n lenkkiin kului 2:47, josta muodostui keskariksi 30.7 km/h. Keskisyke jäi 117 bpm:iin, sillä jonkin verran sai vain rullailla porukan mukana ja se laski sykettä. Toisaalta vetomiehenä ja karkuripätkälläni sai töitä tehdä ihan kunnolla. Lenkin päälle järjestäjä tarjosi saunan ja ruokailun. Tämän jälkeen lähdimmekin sitten ajelemaan kohti kotia, Kuopion ja Jyväskylän kautta.
Sen verran kiireistä on ollut viimeiset pari viikkoa, ettei ole edes ehtinyt blogia päivittämään. Mutta täytyy nyt yrittää muistaa, mitä kaikkea sitä on tuossa ajassa tapahtunut. Lämpöä ollaan ainakin saatu sen verran että on alkanut tarkeamaan, välillä jopa liikaakin. Pari hellepäivän jälkeenhän saa alkaa valittamaan liian kuumasta säästä, vaikka kevät olisi ollut kuinka kylmä. Juhannukseen asti mentiin myös melko kuivissa keleissä, mutta tietenkin sateet seurasivat meitä juhannus aatonaatosta juhannuspäivään asti.
Kunnon reenitkin ovat jääneet vähän vähiin viimeisen parin viikon aikana. Tunteja on toki tullut, mutta ne ovat olleen pääasiassa palauttavaa tai pidempää pk-pyöräilyä. Syynä on ollut kisoihin valmistautumiset, kisailut ja kisoista palauttelut.
Tämä jakso alkoi Helsinkin puolimaratonilta palautumisella. Maanantaina kävin pyörällä töissä. Töihin päin ihan normaalia reittiä pitkin, mutta kotiin päin poljin Lempäälän, Säijän ja Nokian keskustan kautta. Poikkeuksellisesti kiersin vielä Kankaantaan kautta, ja tälle lenkille kertyi mittaa 71 kilometriä ja keskarikin nousi ihan mukavaan 30.7 km/h, keskitehojen ollessa 185W. Eli ei jalat nyt ihan loppuunajetut olleet.
Tiistaina kävin myös pyörällä konttorilla. Kotona kävin vielä illalla juoksemassa kympin rauhallisen lenkin, ja nyt pystyi toteamaan, ettei palautuminen ollut vielä valmis, sillä jalka oli väsyneen oloinen. Nyt lämpötilatkin lähentelivät jo iltapäivällä hellelukemia.
Keskiviikkona pidin kotikonttoripäivän. Töidän jälkeen poljin Nokian Heinijärvelle viimeistelemään Jukola-kuntoani iltarasteilla. Nokian kivikot ja ryteiköt muistuttivat taas mieleeni, miten paskamaista suunnistus voi olla. Nilkat meinasivat mennä ja hermot menivätkin. 5 kilsan reitistä tuli melkein 7 kilometrin reissu ja aikaakin kului 70 mnuuttia. Toivottavasti huono kenraali ennakoi parempaa päätapahtumaa. Palautteluksi pyörällä takaisin kotiin reilun 12 kilometrin verran.
Torstaina oli taas konttoripäivä, ja pyörällä olin liikenteessä. Aamupäivällä kävin juoksemassa Valmetilta Tampereen keskustalenkin, josta kertyi matkaa 12 kilometriä. Keli oli vallan mainio, aurinoinen ja parikymmentä astetta lämpöä. Alkumatkan väsynyttä jalkaa lukuunottamatta meno oli suht kevyttä ja rentoa. Keskivauhdiksi tuli 4:30 min/km, eli ihan mukaa vahtia.
Perjantaina alkoikin sitten reissaaminen. Aamulla poljin gravelilla töihin ihan normaalisti. Aamupäivällä sitten poljin Valmetilta rautatieasemalle, jossa hyppäsin pyörän kanssa junaan ja matkasin viikon tauon jälkeen taas Helsinkiin. Siellä vein pyörän Marskiin ja sitten metrolla Keilarantaan palaveriin. Illalla oli ohjelmassa Suomi-Slovenia jalkapallopeli, jonka Suomi vei 2-0 hienon sään ja tunnelman siivittämänä. Jokusen palautusjuoman ja grillin jälkeen kiltisti hotellille nukkumaan.
Lauantaiaamusta hotelliaamiaisen jälkeen kävin vähän kävelemässä ja haistelemassa Helsinkin rauhallista lauantaiaamutunnelmaa Esplanadilla ja Kauppatorinlla. Tämän jälkeen pyöräilykamat päälle ja iltakamat satulalaukkuun. Ensin pyöräilin vähän Helsinkin rannoilla, esim. Hietsussa ja Lapinlahdessa. Tämän jälkeen suuntasin pyörän kohti Porvoota ja Jukolan kisakeskusta. Alkumatka oli melkoista navigointia ja valoissa pysähtelyä, mutta kun itä-Helsingistä pääsi eroon, niin matka alkoi taittumaan. Tuuli oli sivuvastainen ja lämpöä varmaankin kolmekymmentä astetta, ja kun aurnko vielä porotti, niin hiki virtasi. Porvoossa pyörein vähän aikaa vanhassa kaupungissa ennen kuin poljin viimeiset reilun kymmenen kilometrin matkan Epoon kylään, Jukolan kisakeskukseen. Pyöräilymatkaa kertyi kaikenkaikkiaan noin 78 kilometriä ja aikaa kului jonkin verran päälle kolme tuntia.
Sunnuntaiaamusta oli sitten vuorossa metsään lähtö. PunKun ykkösjoukkueessa jouduin/pääsin jälleen ankkuriosuudelle ja sitä myöden jälleen myös uusintalähtöön, joka starttasi klo 9. Lämmöt olivat jo yli kahdenkymmenen asteen kun yli tuhatpäinen porukka lähti kauheassa pölypilvessä metsän puolelle. Ruuhkaa oli urilla ja kun maasto oli sen tapaista, ettei urilta kannattanut juurikaan hypätä pois, niin sitten mentiin letkassa välillä juosten, välillä kävellen. Suurin ruuhka oli heti ykkösrastilla, joka oli kaikille sama. Satapäivän porukka pörräsi leimasimien ympärillä yrittäen päästä leimaamaan mahdollisimman pian. Itselläni meni varmaankin viitisen minuuttia ennen kuin sain leimauksen tehtyä. Tämän jälkeen metsässä olikin vähän aikaa vähän väljempää, mutta pian pitkiä letkoja alkoi taas muodostumaan ja matkavauhti alkoi vaihtelemaan melkoisesti. Välillä pääsi juoksemaan ihan hyvin, mutta välillä taas käveltiin tiheämmissä metsäpaikoissa ja verottiin ettei kuivat oksat iskeneet silmille. Metsä oli myös rutikuiva ja pölysi sen mukaisesti. Rastit löytyivät yksi kerrallaan ihan mukavasti, eikä oikeastaan mitään isompia hakuja tullut tehtyä, kun löysin aina oman letkani melko hyvin. Muutamaan otteeseen sai kyllä ihan itsekin työskennellä, mutta melko harvinaista se oli tänäkin vuonna. Osuusaikani oli 2:27, joka oli hitaimpia ankkuriosuuksiani. Syynä varmaankin oli se, että kävelyä letkoissa tuli melko paljon, mutta oli reittikin pisimpiä, matkaa kertyi melkein 17 kilometriä. Sijoitukseni osuudella oli 529. (/1411 hyväksytystä suorituksesta). Kisan jälkeen Sisun nouto Alastarolta ja sitten muutamaksi päiväksi Vehkajärvelle mökkeilemään.
Maanantai meni mökillä etätöissä. Treenien osalta oli lepopäivä. Järvessä kylläkin kävin märkkärillä vähän kokeilemassa mieltä avovesiuinti tuntuikaan. Tyynessä kelissä jokusen sadan metrin uinti tuntui ihan ok:lta. Jos ei nyt mitään juhlaa, niin ihan sidettävää kuitenkin.
Myös tiistai oli etäpäivä mökillä. Aamupäivällä kävin juoksemassa Valontien 12 kilometrin lenkin 4:40 min/km vauhdilla. Jalka oli vähän väsynyt, mutta onneksi sentään sää oli sitäkin parempi. Illalla poljin vielä mökiltä gravelilla kotiin. Reitille otin vähän uusia pätkiä ja pääasiassa menin hiekkateitä pitkin. Reitti kulki ensin Haritun kautta Koskioisiin ja sieltä Juhalantietä pitkin Oriniemeen. Liitsolasta menin Sammaljoelle ja sieltä Rautaniemelle. Rautaniementie oli lanattu ja oli jopa gravelilla ikävää polkea kun oli melkoisella sepelillä. Tosin parempi sekin kun nimismiehenkihara. Tuota ikävää osuutta kesti reilun kymmenen kilometrin verran. Ennen Rämsöötä huomasin, että eturangas oli alkanut tyhjenemään. Ensimmäisen kerran jouduin pumppaamaan lisäilmaa renkaaseen Tottijärvellä ja toisen kerran Sorvassa. Vielä kolmannenkin kerran jouduin pumppaamaan lisäilmaa, mutta sitten pääsinkin kotiin suht kovalla renkaalla. Matkaa kertyi 85 kilometriä ja aikaa kului 3:10. Eli keskariksi muodostui vähän alle 27 km/h. Ihan ok noinkin paljon soraa sisältäneelle reitille.
Keskiviikko olikin sitten taas pääosin kotikonttoripäivä, vaikka kävinkin pikaisesti päivällä autolla toimistolla. Ilta meni nuormikonajossa ja tavaroiden pakkailussa tulevaa reissua silmällä pitäen, joten treenit jäivät tältä päivältä väliin.
Myös torstaista tuli lepopäivä, kun lähdimme puolilta päivin ajelemaan Juhannuksen viettoon kohti Vuokattia. Torstaina saatiin taivaalta myös kauan kaivattua vettä.
Juhannuksen opitiona oli ollut Vuokatin triathlonlähtö, mutta sateisen ja muutenkin kolean kelin vuoksi jätimme kisan väliin ja tyydyimme vain seuraamaan sitä rannalta käsin. Kävin kuitenkin aamulla juoksemassa 16.4 kilometrin lenkin Vuokatin kevyenliikenteenväylillä. Aikaa kului vajaat 80 minuuttia, eli keskariksi tuli 4:48 min/km. Juoksusää oli kyllä melko hapekas, sillä melkein koko juoksun ajan satoi vettä. Siitä onkin aikaa kun viimeksi on näin kunnolla lenkillä kastunut. Sisu tuotti myös perjantaille lisäohjelmaan, kun sen vasen jalka turposi valtavaksi yön aikana, ja lähdimme näyttämään sitä Kajaanin eläinlääkäripäivystykseen. Kipulääkitystä ja antibiotteja poika sai kaiken muun lääkityksen lisäksi. Syy vaivaan ei selvinnyt. Illalla kävimme Tuulin kanssa vielä hotellin kuntosalilla tekemässä kolme vartin voimatreenin.
Myös lauantaiaamu oli kostean oloinen, vaikkei vettä satanutkaan kun lähdin tekemään juoksulenkkiä. Lenkki suuntasi Vuokatinvaaran huipulle, jossa kävin kääntymässä ja palasin samaa reittiä takaisin. Matkaa kertyi 10.6 kilometriä ja aikaa kului 52 minuuttia. Jyrkin nousuosuus oli vajaan kahden kilometrin mittainen, mutta sitäkin rapsakampi. Kokonaisuudessaan reitille tuli nousumetrejä vähän vajaan 200 metrin verran, ja suurin osa tuolle parin kilometrin pätkälle. Juoksun päälle hotelliaamiaiselle ja sitten auton rattiin. Kymmenen tuntia myöhemmin saavuimme Saariselälle, jossa vietämme seuraava viikko. Juoksua ja gravelointia pitäisi viikon aikana harrastaa. Koiralenkit taitavat jäädä vähiin, sillä Sisun jalka on siinä kunnossa, ettei sillä uskalla pidempää lenkkiä tehdä. Kaverin olotila tuntuu muutenkin olevan vähän heikko, vaikka lauantaina alkoi jo ruoka maistumaan eikä kuumettakaan enää ole. Jalka on edelleen yhtä turvoksissa kuin edellisenäkin päivänä.
Sunnuntai oli pyöräilypäivä. Aamupäivällä hyppäsin gravelin selkään ja suuntasin kohti Ivaloa. Ivaloon päin polkiessa tuntui olevan aika paljon alamäkiosuuksia, joten vähän pelotti kuinka raskaaksi takaisin polkeminen muodostuisi. Ivalon keskustaan tulessa matkaa Kiilopäältä oli kertynyt 47 kilometriä, mutta jatkoin silti polkemista vielä Inariin päin. Tavoite olisi päästä Inarijärven rantaan ja siihen piti tehdä töitä vielä 13 kilometrin verran. Takaisin päin polkiessa oli kyllä enemmän nousua kuin tulomatkalla, mutta ei sitten kuitenkaan niin paljon kuin oletin. Vastatuuli kyllä hidasti menoa takaisin päin tullessa. Lämmöt olivat hellerajan yläpuolella, mutta onneksi välillä aurinko meni pilven taakse. Matkaa kertyi 121 kilometriä ja aikaa kului 4:08, eli keskinopeudeksi tuli ihan mukava 29.3 km/h. Nousumetrejä kertyi kuitenkin melkein 900.
